TIEDEYHTEISÖN PALVELUSVUOSIANSIOMERKKI
Työntekijä voi saada 20 vuoden palveluksen jälkeen hopeisen ansiomerkin ja 30 vuoden palveluksen jälkeen kultaisen ansiomerkin.
Ansiomerkin myöntämiskriteerit
- Tiedeyhteisön palvelusvuosiansiomerkki voidaan myöntää tiedeyhteisön palveluksessa olevalle työntekijälle.
- merkkiä ei ole tarkoitus myöntää henkilöille, jotka ovat saaneet valtion virka-ansiomerkin 30-vuotisesta palveluksesta.
- merkkiä ei ole tarkoitettu luottamushenkilölle, kuten tieteellisten seurojen hallituksissa toimineille henkilöille.
- merkki myönnetään työnantajan esityksestä palvelussuhteessa olevalle henkilölle. Työnantaja maksaa merkin.
- tiedeyhteisöksi katsotaan yliopistot, tiedeakatemiat, tieteelliset seurat, TSV ja UNIFI, jotka siis voivat tehdä ehdotuksia merkin myöntämiseksi henkilökunnalleen.
- hyväksyttäväksi palvelukseksi katsotaan virka- tai työsuhde em. yhteisöissä. Työsuhde ulkomaisessa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksessa hyväksytään merkin perustaksi silloin, kun se on selvästi dokumentoitavissa.
- palvelusaikaan ei lasketa yli kuukauden yhtämittaista toimivapaata (opintovapaa, vuorotteluvapaa). Äitiys-, isyys- ja vanhempainlomat eivät vähennä ansiomerkin ansainta-aikaa.
Haku ja myöntämisprosessi
- Merkki haetaan 28.9.2012 mennessä (ensi vuodesta lähtien elokuun loppuun mennessä) niille toimihenkilöille, joiden osalta vuodet tulevat täyteen edellisen vuoden loppuun mennessä.
- Päätökset tehdään marraskuun 15. päivään mennessä
- Tämän jälkeen merkit ja kunniakirjat sekä käyttöohjeistus postitetaan työnantajalle, joka voi järjestää luovutustilaisuudet haluamallaan tavalla.
- Hakemus tehdään Tieteellisten seurain valtuuskunnalle sähköisesti lomakkeella, johon tarvitaan käyttäjätunnus.
- Hakijayhteisön on syytä sopia, kuka tai ketkä voivat tehdä hakemuksen. TSV ei sitä kontrolloi.
Hakujärjestelmään pääset osoitteessa: https://www.tsv.fi/ansiomerkki/haku/
Hinta
Hopeinen ansiomerkki 45
Kultainen ansiomerkki 60
Lisäksi laskutetaan postituskulut. Helsingin yliopistoon merkit voidaan lähettää yliopiston sisäisen jakelun mukana.
Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Aura Korppi-Tommola,
sähköposti aura.korppi-tommola@tsv.fi ja puh 09 228 69 222.
Hakulomake: https://www.tsv.fi/ansiomerkki/haku/
Ansiomerkin käyttäminen
Palvelusvuosiansiomerkkiä käytetään tiedeyhteisön juhlissa kiinnitettynä puvun vasemmalle puolelle. Ainakaan alkuvaiheessa merkkiä ei käytetä kunniamerkkien kanssa yhtä aikaa. Myöhemmin merkille pyritään saamaan virallinen tunnustus.







