Suomen kansallinen litosfäärikomitea
Finnish National Committee of ILP
Kansainvälisen litosfääritutkimuksen ohjelman (International Litosphere Program, ILP) päämääränä on koordinoida ja edesauttaa litosfäärirakenteen ja kehityksen tutkimusta maapallolla. Litosfäärillä tarkoitetaan maan kivikehää eli maan kuoren ja vaipan ylintä osaa. ICSUn alainen ohjelma perustettiin vuonna 1980 Kansainvälisen Geologiunionin (IUGS) sekä Kansainvälisen Geodeettis-geofysikaalisen Unionin (IUGG) aloitteesta. Vuonna 2010 ohjelma arvioitiin, ja se sai kymmenen vuoden jatkoajan. ILP tekee aktiivisesti yhteistyötä UNESCOn geotieteiden ohjelmien kanssa.
Suomen kansallinen litosfäärikomitea hoitaa yhteyksiä Kansainväliseen litosfääriohjelmaan ja edistää ohjelman hankkeita kotimaassa sekä osallistuu uusien ILP-hankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen. Lisäksi se koordinoi Suomessa tehtävää maan kivikehän tutkimusta ja tiedottaa siitä. Kansallinen komitea järjestää kahden vuoden välein Litosfääri-symposioita. Kansallisen litosfäärikomitean jäsenet nimeää IUGG:n ja IUSS:n Suomen kansalliset komiteat.
Yhteystiedot
Puheenjohtaja
Johtaja Pekka Heikkinen
Seismologian instituutti
PL 68
FI-00014 Helsingin yliopisto
s -posti: pekka.j.heikkinen[at]helsinki.fi
Sihteeri
Dosentti Anna-Kaisa Korja
Seismologian instituutti
PL 68
FI-00014 Helsingin yliopisto
s -posti: annakaisa.korja[at]helsinki.fi
Lisätietoja
- International Lithosphere Programme (ILP)