Suomen tähtitieteen kansalliskomitea
Finnish National Committee for Astronomy
Tähtitieteen kansalliskomitea toimii International Astronomical Unionin (IAU) kansalliskomiteana. ICSUn jäsen IAU perustettiin vuonna 1919 edesauttamaan tähtitieteen alan tutkijoiden yhteistyötä. IAU toimii käytännössä 12 temaattisen tieteellisen osaston, 40 komission ja 73 työryhmän voimin. Tieteellisten tapaamisten järjestäminen on IAU:n pääaktiviteetti, mutta se toimii myös tähtitieteen alan kapasiteetin vahvistamiseksi sekä alan tiedekasvatuksen kehittämiseksi. IAU:n yleiskokousten merkityksestä kertoo mm. vuoden 2006 yleiskokouksen päätös siitä, millaiset kohteet luetaan aurinkokuntamme planeetoiksi. Päätöksen seurauksena Pluto poistettiin planeettojen joukosta.
Tähtitieteen kansalliskomitea osallistuu aktiivisesti muun IAU:n toiminnan lisäksi IAU:n joka kolmas vuosi järjestettäviin yleiskokouksiin. Kansalliskomitea toimii myös jäsenorganisaationa kansainvälisessä ”Astronomy and Astrophysics” –julkaisusarjassa. Lisäksi kansalliskomitea antaa opetus- ja kulttuuriministeriölle sekä Suomen Akatemialle lausuntoja ja tekee esityksiä kansallisia tähtitieteen asioita koskevissa asioissa, mm. Euroopan eteläiseen observatorioon (ESO) liittyen.
IAU:n jäseninä ovat yhtäältä maat taikka maantieteelliset alueet kansallisten edustajaorganisaatioiden (adhering bodies) välityksellä. Toisaalta IAU:ssa ovat jäseninä yksityiset henkilöt, joita voi olla myös IAU:iin kuulumattomista maista. Vuoden 2010 lopussa Suomen henkilöjäsenmäärä oli 66, IAU:n koko jäsenmäärän ollessa runsaat 10000 henkilöjäsentä ja 70 maata. Suomen tähtitieteen kansalliskomitean tehtäviin kuuluu myös IAU:n uusien henkilöjäsenten esittäminen IAU:n yleiskokouksessa hyväksyttäviksi.
IAU oli Kansainvälisen tähtitieteen vuoden 2009 vastuuorganisaatio ja tähtitieteen kansalliskomiteat toimivat vuoden kansallisina vastuutahoina. Täten myös Suomen tähtitieteen kansalliskomitea toimi yhteistyössä Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan kanssa aktiivisesti Kansainvälisen tähtitieteen vuoden 2009 onnistumiseksi Suomessa.
Yhteystiedot
Puheenjohtaja
Prof. Kalevi Mattila
Fysiikan laitos
PL 64
FI-00014 Helsingin yliopisto
Tel. +358 9 191 22947
s-posti: mattila[at]cc.helsinki.fi
Sihteeri
PhD Seppo Katajainen
Department of Physics and Astronomy
FI-200014 University of Turku
Tel. +358 (0)2 333 8243
s-posti: sekataja[at]utu.fi
Lisätietoja
- International Astronomical Union (IAU)
- International Year of Astronomy 2009