Kansalliskomiteat
Tiedeakatemiajaosto vastaa noin kolmenkymmenen eri tieteenaloja edustavan kansalliskomitean koordinoinnista sekä päättää opetusministeriön kansalliskomiteoiden toimintaan osoittaman valtionavun edelleen jakamisesta.
Kansalliskomiteoiden kautta Suomi on edustettuna kaikkiaan 46 kansainvälisessä tieteenalakohtaisessa järjestössä ja tutkimusohjelmassa. Näistä järjestöistä ja ohjelmista 34 kuuluu Kansainvälisen tiedeneuvoston (International Council for Science, ICSU) alaisuuteen. Tämän lisäksi kansalliskomiteoiden kautta Suomi on jäsenenä 12 eurooppalaisessa tieteenalakohtaisessa yhteistyöjärjestössä.
Kansalliskomiteat muodostavat varsin laajan, kansainvälisen yhteistyön parissa työskentelevien tutkijoiden asiantuntijaverkoston. Komiteoissa ovat edustettuina paitsi tieteellisiä seuroja, myös eri yliopistoja sekä eri alojen keskeisiä tutkimuslaitoksia.