Tieteellisten seurain valtuuskunta on toteuttanut Suomen yliopistot -yhdistys Unifin aloitteesta julkaisujen laadunarvioimista varten Julkaisufoorumi-hankkeen. Hankkeen tavoitteena on luoda järjestelmä, jossa tieteellistä julkaisutoimintaa voidaan arvioida määrän lisäksi myös laadullisesti. Julkaisufoorumijärjestelmän perustana on julkaisukanavien eli tieteellisten lehtien, sarjojen ja kirjakustantajien laatuarviointi. Julkaisukanavien arviointi tapahtuu 23 tieteenalakohtaisessa asiantuntijapaneelissa. Ensimmäinen Julkaisufoorumi-luokitus on valmistunut vuoden 2011 aikana.
Tasoluokitukset arvioidaan uudelleen kolmen vuoden välein, seuraavan kerran 2014, ja uusia tieteellisiä julkaisukanavia lisätään Julkaisufoorumiin vuosittain tasolle 1. Julkaisufoorumi-luokitusta täydennetään seuraavan kerran syksyllä 2012, jolloin paneelit arvioivat tasolle 1 lisättäviä julkaisukanavia. Tähän arviointiin lehtiä, julkaisusarjoja ja kirjakustantajia voi ehdottaa julkaisukanavien ehdotussivulla 31. toukokuuta 2012 asti.
Julkaisufoorumin avulla tapahtuva tutkimuksen arviointi tukee bibliometrisiä menetelmiä. Erilaisia arviointimenetelmiä voidaan alasta riippuen käyttää myös rinnakkain toisiaan täydentävinä. Kansainvälisiä esikuvia julkaisufoorumille on mm. Norjassa ja Tanskassa. Julkaisufoorumin avulla voidaan laatua arvioida lähinnä suurien yksiköiden tasolla. Yksittäisen tutkijan tieteellistä pätevyyttä arvioitaessa arvioidaan hänen julkaisujensa sisältöä. Tutkimusorganisaatiot ovat autonomisia soveltaessaan erilaisia ja toisiaan täydentäviä arviointimenetelmiä oman toimintansa kehittämisessä.
Arviointikriteerit ja -ohjeet (22.6.2011)
Muutos arviointikriteereihin ja -ohjeisiin (14.3.2012)
Arviointipaneelien jäsenet (10.8.2011)
Ajankohtaista
Julkaisufoorumi-hankkeen loppuraportti (2.5.2012)
Julkaisufoorumi-luokituksen käyttöohje (26.3.2012)
Selvitys: Julkaisufoorumi-luokitus ja viittausindeksit tieteellisten julkaisujen laadun mittareina (29.2.2012)
Julkaisukanavien haku ja ehdottaminen (29.2.2012)
Julkaisufoorumia koskeva pyyntö seuroille (24.2.2012)
Julkaisufoorumi-seminaarin kalvoesitykset ja videotallenteet verkossa (21.2.2012)
Vastaus Pertti Ahosen ym. kirjoitukseen Yliopisto-lehden numerossa 10/2011 (5.1.2012)
Julkaisufoorumin Facebook-sivu perustettu (4.1.2012)
Julkaisufoorumin tausta, toteutus ja käyttötavat (16.12.2011)
