Miten voin julkaisijana hyödyntää vaihtokeskuksen palveluja?

Jos julkaisija tai muu taho jo harjoittaa kirjallisuuden vaihtotoimintaa tai haluaa aloittaa sellaisen, vaihtokeskus voi ottaa vaihdot hoidettavikseen. Tavallisesti tällaiset julkaisijat ovat tieteellisiä seuroja, mutta myös yliopistolaitoksia, tutkimuslaitoksia ja kirjastoja löytyy vaihtokeskuksen asiakkaiden joukosta. Asetamme hoitamiemme vaihtojen ehdoiksi, että Vaihtokeskus saa sijoittaa saapuvan ulkomaisen aineiston kirjastoon, joka on kaikille avoinna ja joka antaa kaukolainoja; jommastakummasta ehdosta voidaan tietyin rajoituksin joustaa.

Tavallisesti julkaisija solmii sopimuksen vaihtokeskuksen kanssa, jonka perusteella osapuolet toimivat. Sopimuksessa määrätään, minkä aineiston ja kuinka ison kappalemäärän julkaisija luovuttaa vaihtokeskukselle. Tiedot julkaisuista julkaistaan luettelossa ”Current Serial Publications available on Exchange” vaihtokeskuksen websivuilla.

Sopimuksessa määrätään myös, missä määrin julkaisija voi vaikuttaa vaihtoihin, toisin sanoen kuinka itsenäisesti vaihtokeskus saa hoitaa vaihdot. Tämä koskee ennen kaikkea uusien vaihtojen aloittamista ja vanhojen lopettamista. Julkaisija voi sopimuksessa antaa ohjeet, mille kirjastoille vaihtona saatu aineisto ensisijaisesti tulee tarjota. Lopullisen päätöksen tekee kuitenkin vastaanottava kirjasto.

Julkaisija toimittaa sovitun määrän julkaisuistaan mahdollisimman nopeasti ilmestymisen jälkeen Tieteellisten seurain valtuuskunnan julkaisuvarastoon.

Vaihtokeskus puolestaan sitoutuu noudattamaan näitä ehtoja sekä maksamaan ulkomaille lähtevän vaihto-aineiston ja arvostelukappaleiden postituskulut ja toimittamaan julkaisijalle tietoa vaihdoista, vaihtokumppaneista ja saapuvasta aineistosta.