Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta ja kansainvälinen toiminta

TSV välittää tieteellisille seuroille opetus- ja kulttuuriministeriöltä saatavan valtionavustuksen julkaisutoimintaan ja kansainväliseen toimintaan. Tukea voidaan myöntää myös Suomessa toimivien yleistieteellisten seurojen ja tiedepoliittisten yhdistysten korkeatasoisen julkaisutoiminnan kuluihin. Tuki on sidoksissa Veikkauksen rahapelitoiminnan tuottoihin ja se myönnetään vuodeksi kerrallaan.

Hakuaika on vuosittain syyskuussa eli 1.-30.9. Hakuajan jälkeen jätettyjä hakemuksia ei oteta käsittelyyn. 

Haku tehdään verkkolomakkeella. Verkkolomakkeen käyttö edellyttää rekisteröitymistä palveluun. Lomakkeita voi täydentää ja muuttaa koko hakuajan. HUOM! Ennen lomakkeen avaamista kannattaa tyhjentää selaimen välimuisti, jotta saa täytettäväksi päivitetyn lomakkeen. Päivitetyssä lomakkeessa kysytään mm. aikakausjulkaisun artikkelimäärää, jota vanhassa lomakkeessa ei kysytty. 

Avustuksen saaja sitoutuu jättämään avustuksen kohteena olevasta toiminnasta tiliselvityksen avustusta seuraavana vuonna 15.4. mennessä. Valtionapu on tarkoitettu tueksi tilanteessa, jossa julkaisusarjan tuotot eivät riitä kattamaan kuluja. Siksi avustusta joudutaan palauttamaan silloin kun avustuskohteen tuottojen ja kulujen erotus on yli 10 euroa. Lasku mahdollisesta palautuksesta lähetetään tiliselvitysten tarkastuksen jälkeen ensi tilassa. 

Käyttöajan pidennystä voi hakea toiminnanjohtajalta 31.10. mennessä, jos avustusta saaneiden julkaisujen valmistuminen painavista syistä viivästyy. 

 Julkaisutuesta päätettäessä kiinnitetään huomiota seuraaviin asioihin:

(Tarkempi ohjeistus löytyy hakuohjeista, jotka kannattaa käydä läpi hakemusta täyttäessä.)

  • kyseessä on jatkuvasti ilmestyvä tieteellinen julkaisusarja

  • toimittajien palkka- ja palkkiokulut ovat kohtuulliset suhteessa levikkiin ja painatuskuluihin 
  • sarjalla on myyntituloja tai muuta tukea niin, että valtion tuki ei kata valtaosaa kaikista kuluista. Jäsenmaksuihin sisällytetty tilaushinta merkitään sarjan tuloksi
  • myös avoimen saatavuuden (open access) julkaiseminen edellyttää, että seura tukee verkkojulkaisua jollain muulla tavalla (esim. osuudella jäsenmaksuista)
  • sarja on hyvin toimitettu
  • sarjalla on vapaa käsikirjoitustarjonta  ja sen tieteelliset osat ovat vertaisarvioituja
  • painatustyö on kilpailutettu
  • seuran tilinpäätöksessä julkaisutoiminnan kulut ja tuotot ovat erillään seuran muusta toiminnasta. Mikäli seuralla on useita julkaisusarjoja, näiden myynti- ja muut tuotot sekä julkaisusarjaan välittömästi liittyvät kulut on eriteltävä esim. omilla kustannuspaikoillaan. Vaihtoehtoisesti seuran tilintarkastaja voi tehdä erillisen lausunnon avustuksen käytöstä, joka toimitetaan hakemuksen ja tiliselvityksen liitteeksi. 
  • tuen tarve sekä julkaisun että julkaisijayhteisön (kustantajan) kannalta
  • yhteiskustanteisen sarjan tapauksessa kumppanin rooli suhteessa sarjan julkaisuun on selvästi näkyvissä 
  • julkaisija sitoutuu edistämään tieteellisten tekstien avoimuutta sopimaksi katsomallaan tavalla. Avoimuuden tavat voivat vaihdella käsikirjoitusten viiveellisen (embargollisen) rinnakkaistallentamisen sallimisesta koko julkaisun täyteen ja välittömään avoimuuteen.

 

Avustuksen saajan toivotaan kertovan esimerkiksi verkkosivuillaan tai julkaisuissa, että toiminta on saanut okm:ltä valtionavustusta. Esimerkiksi: Tämä julkaisu/lehti/kirja on saanut TSV:n kautta tieteellisen julkaisutoiminnan avustusta, jota opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää Veikkauksen tuotoista

 

Kansainvälistä tukea myönnetään:

  • kansainvälisten tieteellisten järjestöjen jäsenmaksuihin. Jäsenyyden pitää näkyä toimintakertomuksessa ja jäsenmaksukulujen tuloslaskelmassa.
  • matkakuluihin kansainvälisten tieteellisten järjestöjen kokouksiin silloin, kun seuran edustaja on kansainvälisen tieteellisen järjestön hallituksen jäsen. Matkakulujen pitää näkyä seuran tuloslaskelmassa.
  • matkakuluihin kansainvälisten tieteellisten julkaisujen toimituskuntien kokouksiin silloin, kun seuran edustaja on kansainvälisen tieteellisen julkaisun toimituskunnan jäsen. Matkakulujen pitää näkyä seuran tuloslaskelmassa

Tukea ei myönnetä konferenssimatkoihin eikä TSV:n jäsenmaksuun. Tuki kattaa vain matkakulut ja kokousajan vaatimat majoituskulut, ei päivärahoja. 

Lisätietoja

julkaisuavustukset ja kansainvälisen toiminnan avustukset: tiedesihteeri Kirsi Siitonen, puh.  (09) 228 69 269, kirsi.siitonen(at)tsv.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan avustustenjaosta lisätietoja ministeriön julkaisemassa oppaassa http://bit.ly/2wZVFSe

Päivitetty 22.8.2017 14.39