Kuukauden jäsenseura on Finnish Bone Society ry

Uutiset   24.6.2019 9.56   Päivitetty 2.11.2021 14.44

Finnish Bone Society (FBS) pyrkii edistämään luututkimusta Suomessa. Tieteellisenä järjestönä FBS tukee nuorten tutkijoiden verkostoitumista ja tieteellistä työtä.

Lisäksi järjestö toimii Luustoliiton alaisena asiantuntijajärjestönä tarjoten luualan tutkimuksen uusinta tietoa myös potilasjärjestöjen käyttöön. Tärkeimpiä vuotuisia tapahtumia ja tehtäviä ovat luututkimussymposiumit ja luututkimuspalkinnon ansaitsevan tieteellisen julkaisun valinta.

Järjestön historia

FBS on perustettu vuonna 1989 luututkijoiden yhteiseksi järjestöksi tukemaan tutkimustyötä. Perustamiskokous pidettiin Duodecim-seuran järjestämän suurelle yleisölle tarkoitetun Osteoporoosi-seminaarin yhteydessä Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tiloissa. Perustamiskokoukseen osallistuivat Esko Alhava, Ilkka Arnala, Olli Simonen, Christel Lambert-Allardt, Tapani Sura ja Kalervo Väänänen. Nimestään huolimatta FBS:n toiminta ei ole rajoittunut pelkästään Suomeen, vaan myös ulkomaalaistaustaiset tutkijat ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Yhdistyksellä on myös jäseniä muun muassa Ruotsissa. Yhdistys toimii European Calcified Tissue Societyn (ECTS) kumppanuusjäsenenä ja International Ostoporosis Foundationin liitännäisjäsenenä.  

FBS:n järjestämät tärkeimmät tapahtumat

FBS järjestää kotimaassa joka vuosi alan tutkijoiden symposiumin, joka tarjoaa tutkijoille tilaisuuden uusimman tiedon jakamiseen ja tarjoaa tilaisuuden tohtorikoulutettaville tutkimustulostensa esittämiseen – ja saatetaanpa paras esityskin palkita! Symposium on järjestetty neljä kertaa peräkkäin laivalla, koska sinne on myös ruotsalaisten kollegoiden helppo saapua. Ensi keväänä symposium ehkä järjestetään Tieteiden talolla.

Yksi järjestön suurimpia ponnistuksia oli XXVII European Symposium on Calcified Tissues  -symposiumin järjestäminen Tampereella 6.–10. toukokuuta 2000. Tämä symposiumsarja (nykyisin ECTS-symposium) on vieläkin tärkein kansainvälinen luualan tutkimustapahtuma Euroopassa. Toinen FBS:n järjestämä suurempi symposium oli Kuopio Bone Symposium, joka järjestettiin Kuopiossa vuonna 2015 yhdessä OSTPRE (Osteoporosis Risk Factor and Prevention study) tutkimusprojektin kanssa. Tällöin juhlittiin myös FBS:n ja OSTPREn vuonna 2014 täyteen tullutta 25-vuotista taivalta.

Sen lisäksi, että FBS:n järjestämät tapahtumat tarjoavat mahdollisuuden verkostoitumiseen ja luualan tutkimustiedon levittämiseen ja hankkimiseen, FBS palkitsee joka vuosi parhaan kansainvälisessä vertaisarvioidussa aikakauslehdessä julkaistun luualan tutkimuksen. FBS osallistuu myös Luustoliiton toimintaan ja toimii kanavana tutkimustiedon saattamiselle potilasjärjestöjen ja siten kaikkien kansalaisten hyödyksi. FBS:n jäseneksi voi liittyä esimerkiksi nettisivujen kautta. Jäsenmaksu on täysjäseniltä 40 € ja opiskelijoilta 20 €. Tervetuloa mukaan FBS:n jäseneksi!