TSV:n Kordelinin tiedepalkinto Eurooppalaisen filosofian seuralle

Tiedotteet   9.3.2018 13.43   Päivitetty 23.3.2018 10.54

Ensimmäistä kertaa jaettu TSV:n Kordelinin tiedepalkinto myönnettiin Eurooppalaisen filosofian seuralle aktiivisesta tieteen ja tieteellisen seuratoiminnan edistämisestä. Alfred Kordelinin säätiön Tieteellisten seurain valtuuskunnan 100-vuotisrahastosta jaettavalla palkinnolla halutaan antaa tunnustusta tieteellisille seuroille. Palkinto jaetaan jatkossa vuosittain, jaettavan summan suuruus voi vaihdella rahaston tuottojen mukaan.

TSV:n Kordelinin tiedepalkinto on suunnattu tieteellisille seuroille tai seura-aktiiveille, jotka ovat osoittaneet erityistä ansiokkuutta tiedetapahtumien järjestämisessä, avoimen julkaisemisen edistämisessä, tiedeviestinnässä tai tieteellisten seurojen toiminnan näkyväksi tekemisessä. Eurooppalaisen filosofian seura on toiminut esimerkillisesti kaikilla näillä osa-alueilla.

Eurooppalaisen filosofian seura on avoimen julkaisemisen pioneereja Suomessa. Kaikki seuran julkaiseman niin & näin -lehden vertaisarvioidut artikkelit julkaistaan avoimesti verkossa yhtä aikaa uuden numeron ilmestymisen kanssa. Koko lehti julkaistaan verkossa kahden vuoden embargolla. Myös seuran julkaisemassa niin & näin -kirjasarjassa on julkaistu teoksia, jotka ovat avoimesti saatavilla. Seuran ylläpitämä filosofia.fi-portaali perustuu kokonaan avoimeen julkaisemiseen.

Eurooppalaisen filosofian seura ja sen aktiivijäsenet ovat osallistuneet yhteiskunnalliseen keskusteluun mediassa, järjestäneet tietokirjoittamisen kursseja sekä esiintyneet ja luennoineet monissa tiede- ja kulttuuritapahtumissa. Lisäksi seura järjestää säännöllisesti tiedetapahtumia suurelle yleisölle, aikuisille ja lapsille.

TSV:n Kordelinin tiedepalkinnon voittajan valitsee palkintotoimikunta, johon kuuluu edustajia Tieteellisten seurain valtuuskunnasta sekä Alfred Kordelinin säätiöstä.

Lisätietoja:

Jaakko Belt
päätoimittaja, niin & näin
paatoimittaja@netn.fi / 040 592 6971

Erik Båsk
Toimitusjohtaja
Alfred Kordelinin säätiö
erik.bask@kordelin.fi / 040 8258071


Alfred Kordelinin säätiö on yksi Suomen vanhimmista suomenkielisistä kulttuurisäätiöistä. Se on jakanut apurahoja keskeytyksettä vuodesta 1920. Vuonna 2018 säätiö jakaa apurahoina yhteensä noin 5 miljoonaa euroa. Tieteellisten seurain valtuuskunnan 100-vuotisjuhlarahasto on yksi viidestätoista Alfred Kordelinin säätiön erillisrahastosta.