Arkisto

6.7.2016

Tieteellisen julkaisutoiminnan ja kansainvälisen toiminnan valtionavustusten jakoon tulee tällä hakukaudella pieniä muutoksia, joilla pyritään tehostamaan valtionavustusten vaikuttavuutta ja vähentämään palautusten määrää.

16.6.2016

Lehden artikkeleiden teemoja ovat kriisin käsite, kasvien avustettu leviäminen, Thomas Moren Utopia ja teknillisten tieteiden akatemiat Suomen tiedeyhteisössä.

8.6.2016

Ehdotuksia hallituksen jäseniksi vapautuville paikoille voi tehdä jo ennen syyskokousta. Ehdokkaita ja heidän henkilökohtaisia varajäseniään voi ehdottaa verkkolomakkeella.

24.5.2016

Suurelle yleisölle suunnattu tiedetapahtuma Tutkijoiden yö toteutetaan ensi syksynä (30.9.2016) 13 paikkakunnalla ympäri Suomen. Euroopan laajuisesti tapahtuma järjestetään samaan aikaan noin 300 eri kaupungissa.

20.5.2016

Jokaisen lehden kannattaa ilmoittaa rinnakkaistallennuspolitiikkansa julkisesti, sillä kirjoittajilta vaaditaan yhä useammin artikkelien rinnakkaistallennusta joko oman organisaationsa julkaisuarkistoon tai muuhun, esim. alakohtaiseen julkaisuarkistoon.

12.5.2016

322 825 € jaettiin avustuksina kansainvälisten konferenssien ja kansallisten seminaarien järjestämiseen vuosina 2016-2018.

10.5.2016

OKM:n asetus vuonna 2017 voimaan tulevasta yliopistojen rahoitusmallista on julkaistu. Asetus sisältää mm. Julkaisufoorumi-luokkien uudet painokertoimet.

6.5.2016

Lehden artikkeleiden teemoja ovat tulevaisuuden mahdollisuudet tutkijana, henkilökohtaiset geenitestit, suomalaiset holokaustin kiistäjät, Suomen Akatemian rahoittama kulttuuri- ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus sekä suomalaisen korkeakouluverkon kehittämisvaihtoehdot.

29.4.2016

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta myöntää tiedonjulkistamisen kohdeapurahoja yksityisille henkilöille tai ryhmille tiedonjulkistamista palvelevan työsuunnitelman toteuttamiseen lähinnä luovan työn korvauksina.

18.4.2016

24.5.2016 järjestetty seminaari kokosi kustantajia, tutkimusrahoittajia ja tieteellisten kirjastojen edustajia keskustelemaan avoimen julkaisemisen rahoittamisesta.

Pages