Vuoden tiedekirja 2018 -palkinnon finaalikirjat valittu

Uutiset   4.12.2018 14.00   Päivitetty 25.6.2020 9.13

Vuoden tiedekirja -palkinto myönnetään ansiokkaalle tiedekirjalle. Palkinnolla kannustetaan tutkijoita julkaisemaan korkeatasoisia tiedeteoksia suomeksi tai ruotsiksi. Vuoden 2018 tiedekirja -palkinnon raatiin kuuluvat aivotutkija Minna Huotilainen, yhteiskuntapolitiikan tutkija Ullamaija Seppälä ja historioitsija Kari Teräs. Raadin sihteerinä toimii Tieteellisten seurain valtuuskunnan julkaisupäällikkö Sami Syrjämäki. Palkinnon myöntävät Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Suomen tiedekustantajien liitto, joka rahoittaa palkinnon. Raati on tutustunut vuonna 2018 ilmestyneisiin kirjoihin kustantajien luetteloiden ja lähetettyjen ehdotusten perusteella. Raati on lukenut noin viisikymmentä pieniltä ja suurilta kustantamoilta ilmestynyttä tiedekirjaa, joista finaaliin on valittu kymmenen teosta. Valituissa kirjoissa tinkimätön tutkimusote yhdistyy huolelliseen ja kiinnostavaan esitystapaan. Teokset tuottavat myös monipuolisesti uutta tietoa aiheistaan.

Finaaliin valitut kymmenen teosta

Tuomas Aivelo, Loputtomat loiset (LIKE)
Pertti Haapala (toim.), Suomen rakennehistoria (Vastapaino)
Seppo Hentilä, Pitkät varjot. Muistamisen historia ja politiikka (Siltala)
Jarno Hietalahti, Huumorin ja naurun filosofia (Gaudeamus)
Jukka Häkkinen, Outojen kokemusten psykologia (Docendo)
Teemu Keskisarja, Saapasnahka-torni. Aleksis Kiven elämä ja kuolema (Siltala)
André Swanström, Hakaristin ritarit. Suomalaiset SS-miehet, politiikka, uskonto ja sotarikokset (Atena)
Kirsi Vainio-Korhonen, Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura)
Aku Visala, Vapaan tahdon filosofia (Gaudeamus)
Veli-Matti Värri, Kasvatus ekokriisin aikakaudella (Vastapaino)

Palkinto julkistetaan Tieteiden päivillä keskiviikkona 9.1.2019 klo 13:15 (Luentosali 5, Helsingin yliopiston päärakennus 3. krs.)

Lisätietoja: Sami Syrjämäki, puh. 09 - 228 692 29, s-posti: sami.syrjamaki@tsv.fi