Kevät ja kesä ovat usein luontoaktiivien parasta aikaa. Samalla kun he nauttivat luonnosta ja seuraavat eläinkunnan toimia, osa heistä kartuttaa tutkimustietoa osallistumalla lajiseurantaan. Tässä artikkelissa tutustutaan kolmeen tieteellisen seuran aktiiviin, jotka viettävät aikaa lintujen, lepakoiden tai perhosten elämää seuraten.

Linnut ovat suomalaisille kenties suosituimpia ja tunnetuimpia seurattavia eläimiä. Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys Tringan jäsen Ossi Tahvonen peri kiinnostuksensa luontoon vanhemmiltaan, mutta hän löysi itse tiensä juuri lintujen pariin. 

Tahvonen on ollut vuosia Tringan jäsen. Hänelle ovat tulleet tutuksi yhdistyksen järjestämät monenlaiset linturetket, kokoukset ja talkoot. Tringa koordinoi myös monien tärkeiden lintualueiden kartoituksia, joihin Tahvonen on osallistunut. Aikaa luonnossa kuluu etenkin keväisin.

– Kevät on omaa suosikkiaikaani lintuharrastuksessa. Vuodelle uusia lintulajeja havaitsee jatkuvasti, ja aamuinen laulukonsertti on hienoa kuunneltavaa. Monet linnut ovat keväällä aktiivisia, ja ne on helpompi havaita kuin syksyllä, Tahvonen kertoo.

Kevät on hyvää aikaa aloittaa lintuharrastus: monet linnut ovat helposti tunnettavissa juhlapuvuissaan, ja myös äänet tulevat hiljalleen tutuiksi lajien saapuessa muuttomatkoiltaan. 

Jokaisella lintuharrastajalla on omat suosikkilajinsa. Tahvoselle kevään kohokohtia ovat pikkutikan kiikitys metsässä ja haahkojen mouruna ulkosaaristossa. Hän on tarkkaillut lintuja erilaisilla retkillä.

– Retkeilyalueeni on hiljalleen laajentunut, ja harrastus on vienyt minut Utsjoen tuntureilta Ahvenanmaan kaukaisimpiin saariin, joskus ulkomaillekin. Nykyään suosikkejani ovat monet ulkosaariston lintuasemat, joissa pääsee muuttoaikoina näkemään suuria määriä lintuja ja joissa on suuri mahdollisuus myös harvinaisuuksien kohtaamiseen.

Haahkojen iltalentoa Lemlandin Lågskärillä. Kuva: Ossi Tahvonen.

Tutuin lintuasema Tahvoselle on Tringan lintuasema Hangossa, jonka ylläpitäminen on yhdistykseltä merkittävä panos lintutieteelle. Asemalla kerätään tieteellisesti korkealaatuista havaintoaineistoa linnuista, ja kerättyä aineistoa on käytetty useissa väitöskirjoissa ja tieteellisissä julkaisuissa.

Vaikka mukana havainnointia tekemässä on tutkijoita, silti harrastajien tekemät havainnot ovat tärkeitä. Ilman niitä ammattilaiset eivät pystyisi havainnoimaan luonnontilan kehitystä yhtä kattavasti. Monesti palkattu henkilöstö koordinoi seurantoja, mutta vapaaehtoiset tekevät suurelta osin itse kenttätyötä. Tänä keväänä Hangon aseman tuottaman aineiston laatu ja jatkuvuus on varmistettu palkkaamalla asemalle pitkäaikaishavainnoija.

– Arvostukseni lintuharrastajien roolia kohtaan on kasvanut erityisesti omien yhteiskuntatieteellisten jatko-opintojeni myötä. Monissa tieteissä tällaista aineiston keräämisen resurssia ei todellakaan ole. Tieteellinen ulottuvuus tekee harrastuksesta itselleni merkityksellisemmän. Lintujen tarkkailu on paitsi hauskaa myös hyödyllistä, ja on hienoa edes hieman auttaa säilyttämään luontoa myös tuleville sukupolville, Tahvonen kuvaa.

Lintuja havainnoimalla saadaan tietoa esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja maankäytön vaikutuksista. Seurantojen tulokset vaikuttavat muun muassa arviointeihin, joissa määritellään, mitkä lajit ovat uhanalaisia. Tietoa hyödynnetään suojelu- ja kaavoituspäätöksiä tehtäessä.

Lintuharrastus on helppo aloittaa

Jokainen voi aloittaa lintuharrastuksen tarkkailemalla lähiseutunsa linnustoa. Paikalliset lintuyhdistykset ympäri maata järjestävät usein matalan kynnyksen toimintaa, kuten opastettuja kävely- tai bussiretkiä.

Kansalaistiedeprojekteja eli lintulaskentoja on haastavuustasoltaan erilaisia: harrastajien on melko helppo tehdä esimerkiksi vesilintuseurantaa tai talvisia laskentoja omalla lähiseudullaan. Harrastajien on mahdollista osallistua matalalla kynnyksellä myös käynnissä olevaan Suomen 4. lintuatlakseen tekemällä havaintoja lintujen pesinnästä esimerkiksi koti- tai mökkiseudullaan. 

– Monet kokeneemmat laskijat ottavat mielellään uusia harrastajia mukaan harjoittelemaan laskentoja. Tällä tavalla olen itsekin oppinut niitä tekemään. Nyt olen osallistunut jo useisiin erilaisiin lintulaskentoihin, kuten talvilintu-, vakiolinja- ja saaristolintulaskentoihin, lintuatlakseen sekä lintuasemilla havainnointiin, Tahvonen kertoo.

Harrastaa ei tosiaan tarvitse yksin – sen kertoo myös lintutieteellisten yhdistysten jäsenmäärät. Esimerkiksi Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys Tringalla on lähes 4 000 jäsentä. Se on osa Birdlife Suomi -kattojärjestöä, jonka alla toimii 30 yhdistystä, joilla on yhteensä 15 000 jäsentä. Sen lisäksi monet seuraavat lintuja ilman seurojen jäsenyyksiä.

Ossi Tahvonen rengastamassa tiltalttia Hangon lintuasemalla pääsiäisenä 2022. Kuva: Aleksi Mikola.

Vuosienkin jälkeen lintuharrastuksesta löytyy uusia puolia. Tahvonen sai esimerkiksi tänä keväällä luvan rengastaa lintuja lintuasemilla. Linnuista myös oppii aina uutta. Erityisesti yksi tapaus on jäänyt Tahvosen mieleen.

– Viime keväänä saimme Suomenlahden ulkosaaristossa kiinni lapintiiran, joka oli rengastettu samalla pienellä saarella joitain vuosia aiemmin. Erityisen tapauksen teki se, että lapintiiralla on Suomen linnuista pisin muuttomatka. Se talvehtii Etelämantereen merialueilla ja löytää silti tiensä takaisin Suomeen. Tämä yksilö oli välissä matkannut varmaankin kymmeniä tuhansia kilometrejä! 

Harrastajien tekemien lepakkohavaintojen avulla suojellaan lepakoita

– Kiinnostuin lepakoista alun perin pro gradu -tutkielmani myötä, kun tarjolla oli lepakoihin liittyvä aihe, Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen (SLTY) puheenjohtaja Eeva-Maria Tidenberg kertoo.

Gradun jälkeen lepakot veivät Tidenbergin mennessään. Hän on ollut mukana Suomen lepakkotieteellisessä yhdistyksessä siitä lähtien, kun se perustettiin vuonna 2002. Yhdistys edistää lepakkoharrastusta sekä lepakoiden suojelua ja tutkimusta Suomessa. Seurasta tuli tänä vuonna myös Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) jäsen.

Tidenberg työskentelee suunnittelijana Luonnontieteellisessä keskusmuseossa ja keskittyy tehtävässään lepakoiden suojeluun, seurantaan ja tutkimukseen. Hänen vastuullaan on muun muassa lepakoiden EUROBATS-suojelusopimus ja lepakkoseurantojen koordinoiminen.

Suomessa lepakoiden pyydystäminen ja tappaminen on kiellettyä, ja kaikki Suomessa esiintyvät lepakkolajit ovat rauhoitettuja. Lepakoiden lajiseuranta on keskeinen väline niiden suojelutyössä.

– Lepakkoseurantaa tehdään, jotta saataisiin perustietoa lepakoiden määristä ja levinneisyyksistä sekä niiden muutoksista. Lepakot ovat tiukasti suojeltuja, ja esimerkiksi luontodirektiivi velvoittaa raportoimaan lepakkolajien tilasta. Tässä samoin kuin uhanalaisuusarvioinnissa seuranta-aineisto on erityisen tärkeää, Tidenberg kuvaa.

Talvehtivia pohjanlepakoita Salpalinjan betonikorsussa. Kuva: Eeva-Maria Tidenberg.

Harrastajien tekemät lepakkohavainnot ovat Tibenbergin mukaan arvokkaita.

– Tutkijat eivät pysty havainnoimaan koko Suomen lepakkotilannetta, vaan kattavampi tutkimus on mahdollista vain yhteistyössä harrastajien kanssa. 

Lepakkohavainnon tehdessään harrastajan kannattaa tallentaa havaintonsa, jotta lajinmääritys voidaan varmistaa. Lepakkoyhdyskuntahavainnoista voi ilmoittaa Lajitietokeskuksen tietojärjestelmään, jotta havainnot saadaan osaksi tutkimusta. 

– Pyrimme pitkäaikaisen lepakkoseuranta-aineiston keruussa tällä hetkellä siihen, että vapaaehtoisten rooli on jatkossa yhä suurempi, Tidenberg kertoo.

Lepakkoja on helpointa havaita keväällä ja kesällä

Milloin ja miten lepakkohavaintoja voisi tehdä, jos lepakkobongaus alkaa kiinnostaa? Tidenberg kertoo, että lepakkohavaintoja voi tehdä vuoden ympäri, mutta kesäisin se on helpompaa kuin muina vuodenaikoina.

– Kesäisin havainnoidaan aktiivisia lepakoita. Tyypillisesti yöaikaan lentäviä lepakoita tarkkaillaan yliääni-ilmaisimen eli lepakkodetektorin avulla. Kesäkaudella voidaan etsiä myös lepakoiden päiväpiiloja. Suomen oloissa lepakoiden talvehtimiseen liittyy paljon tuntematonta. Kesäajan runsaisiin havaintoihin verrattuna talvehtimislöytöjä on varsin vähän.

Talven lepakot viettävät horrostaen. Talvehtimispiilot ovat tyypillisesti maanalaisia paikkoja: joko luonnonmuovaamia kallionrakoja ja luolia tai ihmisen rakentamia kellareita ja bunkkereita. Lepakolle voi myös rakentaa pöntön itse, koska lepakot kärsivät lintujen lailla kolopulasta.

Rengastettu korvayökkö kurkistamassa lepakonpöntöstä. Kuva: Eeva-Maria Tidenberg.

– Lepakot heräävät keväällä horroksesta huhti-toukokuussa. Tyypillisesti yölämpötilojen tulee olla jonkin verran plussan puolella, jotta lepakoiden hyönteisravintoa on lennossa. Toisinaan lepakot lentävät keväällä myös päiväaikaan ravintoa etsien, Tidenberg vinkkaa.

Suomen lepakkotieteellinen yhdistys järjestää uusille jäsenilleen lepakkoharrastuskursseja ja opastettuja lepakkoretkiä, joilla saa vinkkejä harrastukseen. Heinäkuussa on luvassa kaikille avoin Lepakkobongaus ja elokuussa lepakkoleiri, joka sisältää luentoja ja maastotöitä.

– Tänä keväänä on aloitettu uudentyyppiset matalan kynnyksen lepakkoharrastusillat verkon välityksellä Zoomissa. Ajatuksenamme on tarjota vinkkejä harrastuksen alkuun ja keskustella lepakoista ja harrastuksesta yhdessä, Tidenberg kuvaa seuran toimintaa.

Moni on tehnyt ensimmäisen lepakkohavaintonsa mökkinsä tai kotitalonsa ullakolla. Joskus havaintoja tehdään useina vuosina perättäin.

– Moni ei ehkä tiedä, miten pitkäikäisiä lepakot ovat. Tunnettu ikäennätys on 41 vuotta. Tämä tieto on rengastetusta isoviiksisiipasta eli lajista, jota esiintyy Suomessakin. Niinpä ullakolla voi kesäaikaan majailla vuodesta toiseen sama yksilö. Pitkäikäisyyden salaisuutta ei kunnolla tunneta – moni samankokoinen nisäkäs elää vuoden tai pari.

Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen ajankohtaisesta toiminnasta saa tällä hetkellä kätevimmin tietoa Facebook-ryhmästä, joka on kaikille avoin. Vanhat verkkosivut ovat uudistettavina.

Tunturiperhosten elämän seurantaa Kilpisjärvellä

– Lapissa esiintyvien harmoyökkösten kehitys on kaksivuotinen. Ensimmäiset kaksi talvea ne ovat toukkana, ja vasta toisena kesänä ne lentävät. Lappi on jakautunut kahtia pystysuunnassa. Itäpuolella harmoyökköset lentävät parittomina vuosina ja länsipuolella parillisina. Aika hauskaa, eikö?

Näin kertoo tunturiperhosseurannan koordinaattori Jyrki Lehto. Hän on toiminut Suomen Perhostutkijain Seuran (SPS) tunturiperhosseurannan koordinaattorina vuodesta 2016 alkaen. Lisäksi Lehto on toiminut seuran eettisessä toimikunnassa.

Ilmastonmuutos uhkaa myös tunturiperhoslajien elinympäristöä eli tunturipaljakoita. SPS on aloittanut tunturiperhosseurannan nykyisessä muodossaan vuonna 2008. Se on yksi harvoista, ellei ainoa, arktisen alueen hyönteislajistoon perustuva systemaattinen seuranta koko maailmassa. Perhoshavaintoaines tunturilajistoista oli ennen seurannan aloittamista riittämätöntä, joten tietoa alettiin kerätä järjestelmällisesti tunturiperhosseurannalla. Sitä alkuun rahoitti SPS ja Vuokon luonnonsuojelusäätiö, mutta myöhemmin ympäristöhallinto on tullut mukaan rahoittajaksi.

Tunturihopeatäplä (Boloria napaea) on uhanalainen (EN) ja harvinainen tunturialueitten laji. Tavataan lähinnä Enontekiön Lapissa ja Utsjoen alueella. Kuva: Jyrki Lehto.

Perhosharrastajien tekemät havainnot ovat Lehdon mukaan koko tunturiperhosseurannan perusta.

– Seurannan tekemiseen voivat osallistua Suomen Perhostutkijain Seuran jäsenet. He laskevat koealoja eri puolilla Lappia eli tekevät yksilömääräseurantaa. Laskenta tehdään aina tiettyjen kriteerien mukaisesti, jotta ne ovat vertailukelpoisia keskenään. Itse koordinaattorin roolissa varmistan, että koealat tulevat lasketuksi säännöllisin väliajoin ja havainnot kirjataan asianmukaisesti lajitietokantaan sekä seurannan lomakkeille, Lehto kuvaa.

Kyse on pitkäaikaisseurannasta, jossa selvitetään perhosten runsaudessa ja levinneisyydessä tapahtuvia muutoksia. Lehto osallistuu itsekin kenttätöihin yhdessä harrastajien kanssa.

– Suurin osa osallistujista on pitkäaikaisia perhosharrastajia, joilla on vankka asiantuntemus Lapin alueella esiintyvistä perhoslajeista. He tulevat eri puolilta Suomea ja viettävät kesälomiaan Lapissa retkeillen.

Seurantatyö vaatii asiantuntemusta eikä siihen voi osallistua kuka tahansa, mutta se perustuu vapaaehtoisuuteen. Seurantaan osallistuvat jäsenet kustantavat osallistumisensa itse.

Tunturiperhosiin voi törmätä keväisin, kun perhoset lähtevät liikkeelle. Lapissa se tarkoittaa yleensä kesäkuukausia. Lehto on seurannut lajimäärien kehitystä etenkin Enontekiön Lapin eliömaakunnassa.

– Vuosittainen perhoslajien havaintojen vaihtelumäärä on ollut viime vuosina melko suurta. Keskiarvo 14 vuoden laskennoissa on 162 lajia vuodessa Enontekiön Lapin maakunnassa. Parhaimpina vuosina on havaittu yli 220 lajia.

Lapinvuokkovarsikoi (Tinagma dryadis) on uhanalainen (VU). Niitä esiintyy Suomessa vain Kilpisjärven tunturialueella, lähinnä Saanalla. Kuvassa otukset ovat ruokailemassa lapinvuokon kukassa. Kuva: Jyrki Lehto.

Vuosittaisiin vaihteluihin vaikuttavat merkittävästi muun maussa loiset ja sääolosuhteet.

– Jotkin tunturiperhoslajit saattavat tuntua olevan kateissa vuosia. Asia ei kuitenkaan ole näin. Arvellaan, että kyse voi olla siitä, että jotkin lajit talvehtivat ylimääräisiä kertoja, jos sääolosuhteet eivät ole suotuisat lajin kehitykseen, Lehto kuvaa.

Tänä vuonna seuranta laajenee myös muihin pölyttäjiin, sillä Suomen Ympäristökeskuksen pölyttäjähyönteisseuranta alkaa myös Lapin alueella. Siellä se tehdään osana SPS:n päävastuulla olevaa tunturiperhosseurantaa. Tutkimuksessa seurataan perhosten lisäksi kimalaislajistoa ja muuta pistiäislajistoa sekä kukkakärpäslajistoa.

Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys Tringa, Birdlife Suomi, Suomen lepakkotieteellinen yhdistys ja Suomen Perhostutkijain Seura ovat TSV:n jäsenseuroja. Tringa ry:n ylläpitämälle Hangon lintuasemalle myönnettiin vuonna 2021 TSV:n tiedepalkinto.

Kiitos haastateltavien lisäksi Suomen Perhostutkijain Seuran toiminnanjohtaja Jari Kaitilalle ja Ympäristötiedon foorumin koordinaattori Kaisa Välimäelle artikkelissa avustamisessa.