Tekstivastine Tiedeklubi-podcastsarjan jaksosta Liikunta koronan muuttamassa maailmassa on julkaistu

Uutiset   30.3.2021 13.25   Päivitetty 31.3.2021 13.45

Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) luotsaamat tiedeklubit järjestetään keväällä 2021 Tiedeklubi-podcastsarjan muodossa. Sarjan ensimmäinen jakso Liikunta koronan muuttamassa maailmassa julkaistiin 25.3. Tekstivastine jaksosta on nyt luettavissa.

Kuvituskuvassa lapsia aikuisen kanssa metsässä ulkoilemassa.

Kuva: Unsplash. 

Tiedeklubi-podcastsarjan kevään 2021 ensimmäisessä jaksossa (25.3.) keskustellaan koronapandemian vaikutuksista liikuntaan ja liikkumiseen. Koronaviruksen leviämisen estämiseksi ihmisten välistä kanssakäymistä ja liikkumista on rajoitettu, työ- ja koulumatkaliikunta on vähentynyt, ohjattuja harrastustoimintoja on peruttu ja liikuntapaikkoja suljettu. Minkälaisia pandemian vaikutukset ovat olleet eri väestöryhmien liikkumiseen Suomessa? Entä miltä tilanne on näyttänyt Helsingissä?

Liikuntatieteellisen Seuran tiedeviestijä Salla Karjalaisen vieraina jaksossa ovat koronapandemian vaikutuksia väestön liikuntaan tutkinut filosofian tohtori, dosentti Marko Kantomaa Oulun yliopistosta ja Helsingin kaupungin liikkumisohjelman projektipäällikkö Minna Paajanen. Jakso on toteutettu yhteistyössä Liikuntatieteellisen Seuran kanssa. Kuuntele Liikunta koronan muuttamassa maailmassa -jakso Tiederadio-kanavalla SoundCloudissa tai lue jakson tekstivastine alta. 

Tekstivastine: Liikunta koronan muuttamassa maailmassa

Salla Karjalainen: Tervetuloa kuuntelemaan Tieteellisten seurain valtuuskunnan kevään 2021 ensimmäistä Tiedeklubi-podcassarjan jaksoa. Jakso toteutetaan yhteistyössä Liikuntatieteellisen seuran kanssa. Me keskustellaan tänään koronapandemian vaikutuksista ihmisten liikuntaan ja liikkumiseen. Aihe on hyvinkin ajankohtainen, sillä elämme juuri nyt sulkutilassa. Koronaviruksen leviämisen estämiseksi ihmisten välistä kanssakäymistä ja liikkumista on rajoitettu, työ- ja koulumatkaliikunta on vähentynyt, ohjattuja harrastustoimintoja on peruttu ja liikuntapaikkoja suljettu. Minä olen Liikuntatieteellisen seuran tiedeviestijä Salla Karjalainen ja vierainani tänään on kaksi rautaista liikunnan asiantuntijaa. Mukana keskustelussa on koronapandemian vaikutuksia väestön liikuntaan tutkinut filosofian tohtori, dosentti Marko Kantomaa Oulun yliopistosta. Marko vastasi syksyllä 2020 valtion Liikuntaneuvoston Koronapandemian vaikutukset väestön liikuntaan -raportin toimittamisesta. Raportissa tarkasteltiin koronapandemian ja siihen liittyvien rajoitusten vaikutusta väestön liikkumiseen Suomessa. Katsaus perustui kymmeneen tutkijoiden kirjoittamaan yleistajuiseen artikkeliin. Oikein paljon tervetuloa mukaan Marko.

Marko Kantomaa: Kiitos, mukava olla.

Salla Karjalainen: Mukava kun olet. Toisena vieraana meillä on Helsingin kaupungin liikkumisohjelman projektipäällikkö Minna Paajanen. Helsinki käynnisti vuonna 2018 kunnianhimoisen liikkumisohjelman, jonka tavoitteena on saada kaupunkilaiset liikkumaan enemmän ja istumaan vähemmän. Päämääränä on, että liikkuminen Helsingissä on helppo ja houkutteleva arjen valinta. Lämpimästi tervetuloa mukaan myös Minna.

Minna Paajanen: Kiitos paljon, mukava olla täällä.

Salla Karjalainen: Mukavaa kun tulit. Ihan ensimmäiseksi kiinnostaisi kuulla, miten poikkeusolot ovat vaikuttaneet teidän omaan liikkumiseen. Minna, miltä näyttää sinun osaltasi?

Minna Paajanen: Kaksijakoisesti. Aika radikaalisti on vähentynyt työpäivän aikainen liikkuminen. Päivät ovat täynnä Teams-kokouksia ja työpäivän jälkeen askelmäärät ovat pikemminkin sadoissa kuin tuhansissa. Kaikki siirtymät, rappusten kävelyt ja kokouksista toiseen kulkemiset ovat poissa. Mutta käänteisesti olen lisännyt paljon ja tehnyt säännöllistä siitä, että lähden työpäivän jälkeen lenkille. Yleensä kävelen ja kuuntelen paljon podcasteja. Se on mielen hyvinvoinnille tullut tarpeeseen. Kävelen joka päivä sellaiset 13 000 askelta. Uimaharrastus on tauolla, mutta toivottavasti se joskus vielä palaa.

Salla Karjalainen: 13 000 kuulostaa aika hyvältä määrältä, jos vaikka itseeni vertaan. Siinä olisi tavoitetta itselleni ihan riittämiin. Mitäs sitten Markolla, miltä sinulla näyttää?

Marko Kantomaa: Luulen, että poikkeusolot ovat vaikuttaneet omaan liikkumiseeni vähän samoin kuin mitä näiden tutkimusten mukaan. Aktiivisena liikkujana minun liikunnan kokonaismäärä ei ole juurikaan muuttunut, mutta liikunnan muodot taas ovat. Kuten Minnakin sanoi, niin sisäliikunta on jäänyt kotijumppaan ja ulkoliikunta sekä luonnossa liikkuminen on lisääntynyt entisestään. Ei mitään dramaattista muutosta liikunnan vähenemisen suhteen siis, mihin usein kiinnitetään huomiota.

Salla Karjalainen: Ja nyt on mukava, kun kevät alkaa, niin ulkona liikkuminen taas...tai no en tiedä oletteko intohimoisia talviurheilun harrastajia, mutta itse ainakin nautin siitä, että valon määrä lisääntyy ja tulee vähän lämpöä. Mukava kuulla kokemuksia teiltä käytännössä. Seuraavaksi kiinnostaisi kuulla tarkemmin siitä, kun olet Marko ollut mukana tekemässä tätä tutkimusta tai mukana kokoomassa sitä, niin minkälaisia ovat pandemian vaikutukset laajemmin eri väestöryhmien liikkumiseen Suomessa tutkitun tiedon perusteella? Jos aloitetaan vaikka pureskelemaan tätä väestöä pienemmiksi palasiksi, niin voidaan lähteä liikkeelle vaikka lapsista ja nuorista. Tälläkin hetkellä etäkoulu ja harrastusten jääminen tauolle puhuttavat tosi paljon. Mitä tästä tiedetään tällä hetkellä?

Marko Kantomaa: Joo. Lapset ja nuoret oli se väestöryhmä, jolla liikkuminen näytti vähenevän kaikkein merkittävimmin. Erään tutkimuksen mukaan ero kahden vuoden takaiseen oli jopa kymmeniä prosentteja, kun mitattiin päivittäisten askelten lukumäärää. Näyttää tosiaan siltä, että nämä erot olivat suurimmillaan kouluikäisillä kello 7 ja 14 välillä eli nimenomaan koulupäivän aikaisesta liikunnasta, se on vähentynyt. Eli muutosta näyttäisi selittävän se, että koulu ja koulumatkaliikunta vähenivät viime keväänä ja kesänä. Nyt on hyvä muistaa, että tähän katsaukseen sisällytetyt tutkimukset kohdentuivat nimenomaan viime kevääseen ja kesään.

Salla Karjalainen: Mitäs sitten Minna, miltä tilanne on näyttänyt Helsingissä? Onko sinulla antaa ajankohtaista kuvaa tämän kevään osalta tai verrata vaikka viime vuoteen?

Minna Paajanen: Lähtisin purkamaan vastausta kysymykseen siitä, että puhutaanko me liikunnasta vai liikkumisesta. Sitä kautta pääsee aika hyvin kiinni. Tietenkin arkirutiini on muuttunut poikkeuksellisella tavalla eli koronapandemian kaltaista tilannetta ei varmasti monessakaan mielessä ole kohdattu. Sitä kautta ihmiset eivät ole enää menneet töihin tai kouluun tai vapaa-ajan toimintoihin kuten on totuttu menemään. Eli varmasti kaikkinensa koko liikunnan kysymys on hyvin hankalassa tilanteessa. Mutta toisaalta, kun katsotaan sitä, miten Helsinkiläiset ovat viime vuonna esimerkiksi kävelleet tai pyöräilleet matkoja, eli siis elämä on kuitenkin jatkunut, niin se muutos näkyy siellä niin, että Helsinkiläiset on kävelleet enemmän kuin koskaan. Kulkumuoto-osuus Helsingin sisäisistä matkoista on kävelyn osalta noussut 52 prosenttiin. Se on historiallisen suuri osuus ja kertoo meille siitä, että ihmiset eivät varmanakana ole uskaltaneet mennä julkisiin kulkuvälineisiin tai sitten ehkä muuten ovat tarttuneet siihen kävelyyn eri tavalla kuin aikaisemmin. Mutta totta kai, samassa yhteydessä voi sanoa sen, että liikunta ja harrastukset ja ohjatut toiminnot ovat olleet osin kiinni, osin rajoitetusti auki, tilanne on vaihdellut täällä. Että totta kai negatiiviset seuraukset ovat todellisia. Esimerkiksi sosiaalisen hyvinvoinnin näkökulmasta pidän todella huolestuttavan viestinä sitä, mitä tulee monesta paikasta, että ei nähdä kavereita tai ikäihmiset eivät ole voineet kohdata toisiaan. Tämä on tosi laaja kysymys, mutta aloitetaan näin.

Salla Karjalainen: Osuit aivan ytimeen ja lähdit kyllä hyvin erittelemään tätä liikkumiskysymystä, se on hyvin moniulotteinen. Lasten ja nuorten osalta tuntuu, että sosiaalisia vaikutuksia on korostettu aika paljon, niin onko siinä jo jotain sellaista, mitä me tiedetään tai haluaisitte nostaa esiin erityisesti. Vaikka Marko, tuleeko sinulle mieleen?

Marko Kantomaa: joo, tämä lasten ja nuorten osuus oli yllättävä ja sieltä löytyi…Esimerkiksi Sami Kokon ja kumppaneiden tutkimuksessa selvitettiin liikkumisen esteitä. Se on siinä mielessä mielenkiintoinen kysymys, että se saattaa kuvastaa niitä asioita, jotka vaikuttavat tässä liikkumisen määrän taustalla. Eli keskeinen havainto oli se, että esteet vähenivät liikunta-aktiivisuuden lisääntyessä. Eli eniten liikkuvien nuorten yleisimpiä esteitä olivat se, etteivät voineet liikkua kavereiden kanssa, esimerkiksi joukkuepeleissä, seurojen harjoituksissa. Ja taas vähiten liikkuvat raportoivat erityisesti tällaisia henkilökohtaisia esteitä, eli eivät viitsineet lähteä liikkumaan tai eivät olleet liikunnallisia tyyppejä ja heillä nousi esiin myös etäopetuksesta johtuva koulutehtävien kuormitus. Kun me mietitään ja tarkastellaan pandemian aikaista liikkumista, niin sitä täytyy nimenomana tarkastella hyvin laajasta näkökulmasta, mihin Minnakin tuossa viittasi. Liikkuminen on niin monitahoinen asia ja siihen vaikuttavat niin monet eri asiat taustalla. Siihen on välillä vähän haasteellistakin tarttua.

Minna Paajanen: Ehkä se, mitä olen viime aikoina tässä pohtinut, on käänteisetsi niin päin, että korona-aika on entisestään nostanut liikunnan sosiaalista merkitystä. Nykytilanteen myötä me ymmärretään ehkä paremmin, että liikuntaharrastus on muutakin kuin askelia tai hengästyttävää hikoilua aiheuttavaa fyysistä toimintaa vaan että siihen kytkeytyy se, että sinulla on siellä kavereita ja hauskaa, mielekästä tekemistä. Ehkä kehität itseäsi lajissa tai kilpailet ja kisailet muiden kanssa. Tuntuu, että tämä on otollinen aika puhua siitä enemmän. Meidän yhteiskunnallinen keskustelu on mennyt aika paljon siihen, että paljonko liikutaan. Mutta nyt puhutaan tästä, että nuoret ovat alakuloisia ja me kaikki ollaan vähän niin kuin uupumuksessa ja väsymyksessä tämän tilanteen kanssa. Tämä on minusta tosi tärkeä näkökulma. Omassa työssäni korostuu koko ajan liikkumisen määrä -keskustelu ja mietin, että pitäisi osata tuoda myös esille sitä sosiaalista ja psyykkistä hyvinvointia paremmin.

Salla Karjalainen: Siinä olette kyllä varmasti tosi oikeassa, että nyt on pelkän mittaamisen ja askelmäärien ohella korostunut myös se liikunnan kokonaisvaltainen hyvinvointi ja kaikki ne ihmisyyden puolet, joihin me liikuntaa tarvitsemme. Miten sitten aikuisten osalta: on ollut tosi kiinnostavaa seurata, kun tuntunut, että osalla ihmisistä, vaikka heillä, joilla on ollut mahdollista siirtyä etätyöhön, niin liikkuminen on saattanut jopa lisääntyä. Voisitko Marko avata tätä, mitä tiedetään aikuisten liikkumisesta?

Marko Kantomaa: Joo, kyllä, tämä on mielenkiintoista. Näyttää siltä, että työikäisten kohdalla liikunnan kokonaismäärä ei laskenut, mutta työmatkaliikunta kyllä väheni. Se väheni erityisesti naisten ja nuorempien eli 18-49-vuotiaiden ja korkeasti koulutettujen kohdalla. Sitten taas vapaa-ajan liikunnassa näkyi sekä myönteisiä että kielteisiä muutoksia. Eli osalla liikunta lisääntyi, osalla väheni. Suurimmat muutokset sekä liikunnan vähenemisessä että lisääntymisessä havaittiin taas tässä nuorten dominoimassa ikäryhmässä, jossa siis liikunta on normaalioloissakin vanhempaa väestöä, eli 50-60-vuotitaita, runsaampaa. Tässä työikäisten kohdalla näkyi hyvin selkeästi myös se, että liikunnan muodot muuttuivat. Selkeästi ryhmä- ja kuntosaliliikunnasta siirryttiin kävelyyn ja ulkoiluun, eli tämä on kyllä yhteneväinen tuon Minnakin havainnon kanssa helsinkiläisten liikkumisesta. Eli kävely todellakin on lisääntynyt.

Minna Paajanen: Voisin nostaa tässä kohtaa vähän sellaisia käytännön kokemuksia, joita saan paljon meidän Helsingin kaupungin työntekijöiltä, joita on siis 38 000. Saan monen suuntaista palautetta. Moni on havahtunut siihen, ettei ole aikaisemmin ymmärtänyt liikkuvansa työnpäivän aikana niin paljon. Yllättävän moni on sanonut ääneen, että askelmäärä on 500, kun työpäivä päättyy, kun se on ennen ollut 10 000 tai 12 000. Se on mielestäni tärkeä havainto, koska meidän arkirutiini ylläpitää sitä meidän toimintakykyä yllättävänkin laajasti. Toinen asia, joka on ollut vahvasti esillä, on se, että istutaan päätelaitteen äärellä tolkuttoman pitkiä aikoja. Monella on kolotusta ja niska-hartiakipuja, eli tämä istumisen tauottamisen näkökulma on tosi tärkeä. Mutta täytyy myös sanoa, että meillä on paljon ihmisiä töissä, jotka tekevät äärimmäisen haastavissa olosuhteissa tällä hetkellä helsinkiläisten parhaaksi työtä sosiaali- ja terveyssektorilla tai kouluissa tai monessa muussa palvelussa. Tämä on ollut varmasti vaikeaa aikaa kaikkinensa, eli ei ole vain yhtä tapaa ajatella.

Salla Karjalainen: Haluatko Marko kommentoida vielä tähän?

Marko Kantomaa: Joo, tarttuisin tuohon Minnan huomioon tuosta päätetyöskentelyn lisääntymisestä ja liikkumattomuuden vähentymisestä sen kautta. Tähän katsaukseen sisältyi tällainen tutkitus Jyväskylän yliopiston henkilökuntaan liittyen, ja siellä oli tällainen havainto, että 70 prosenttia tutkittavista koki tuki- ja liikuntaelimistön oireita etätyöhön siirtymisen jälkeen. Tämä on merkittävä havainto ja sellainen kysymys, mitä on syytä tarkastella jatkossakin, kun puhutaan siitä, että etätyö todennäköisesti jatkuu myös tämän akuuteimman koronapandemian jälkeen.

Minna Paajanen: Sen verran vielä jatkan aiheesta, että on varmasti ollut ihmisiä, joilla korona pysäytti maailman ja vapautti aikaa matkustamiselta tai siltä, että työpäivän rakenne muuttui. Ei ollut seminaarireissuja tai muita. Moni saattoi kohdentaa vapautuvan ajan kävelylenkkeihin ja omaan hyvinvointiinsa. Mielestäni Markon tulokset voi osaltaan kertoa siitäkin, että meillä on ollut ihmisiä, joilla on voinut olla halu elää aktiivista elämää, mutta arjen kiireet eivät ole sitä mahdollistaneet. Nyt se sitten on realisoitunut ehkä lisääntyneenä liikkeenä. Tunnistan myös omassa elämässä tämän.

Salla Karjalainen: Meillä on tässä hyvänä käytännön esimerkkinä Helsingin kaupungista, joka on yksi Suomen suurimmista työnantajista varmaankin. Onko teillä ollut siellä joitain hyviä käytäntöjä tai tapoja tukea työikäisten työpäivän aikaista liikkumista tai tauottamista?

Minna Paajanen: Varmasti yhtä sun toista tapahtuu, etäpalvelut ja etänä tapahtuvat liikuntatuokiot on varmana meille kaikille tullut tutuiksi. Työpäivän aikana on ollut esimerkiksi säännöllisesti toistuva ohjattu liikuntatuokio. Olemme lisäksi viestineet työntekijöille paljon työn tauottamisesta ja yritetty saatu ihmisiä käyttämään taukoliikkumisohjelmaa. Ylipäänsä pidetty tätä asiaa esillä, jotta ihmiset pystyisivät palautumaan. Meillä on ollut yritysten kanssa kuusi kokeilua loppuvuoden aikana eri toimialoilla. Siellä on ollut luontoon liittyvää liikkumista ja monen moista. Liikkumisen merkitys meillä tunnistetaan työhyvinvointia lisäävänä tekijänä entistä paremmin ja se on tosia tärkeää, että johto pitää sitä myös esillä ja tärkeänä.

Salla Karjalainen: Kiitos Minna. On aina mielenkiintoista kuulla näitä käytännön esimerkkejä. Mennään aikuisten liikkumisessa…vielä kiinnostaa kuulla ikääntyneiden osalta. Muistan, että viime vuonna oltiin paljon huolissaan ikääntyneiden sulkemisesta neljän seinän sisään. Miltä tutkimuksen perusteella tilanne on näyttänyt? Marko, haluatko kertoa tarkemmin?

Marko Kantomaa: Joo, tämä iäkkäiden ryhmä on toinen tämmöinen…jos lapsilla ja nuorilla liikkuminen vähentyi ennakoitua enemmän, niin iäkkäillä taas kävi toisin päin. Eli iäkkäillä liikkuminen väheni ennakoitua vähemmän. Suurin osa iäkkäistä vähintäänkin ylläpiti liikkumista ja erityisetsi hyötyliikunta, kotona tapahtuva liikunta tai kävely lisääntyivät tai pysyivät ennallaan. Tämäkin on sellainen tulos, joka korostaa sitä, että näitä väestöryhmiä pitää tarkastella eri näkökulmista. Nostaisin iäkkäillä esiin vielä sen, että elinpiiri kuitenkin supistui merkittävästi. Se on tärkeä havainto iäkkäiden ihmisten osalta. Kun elinpiiri supistuu, niin sillä on taipumus heijastua sillä tavalla, että se lisää vakavien toimintarajoitteiden riskiä iäkkäillä ja tähän on hyvä kiinnittää huomiota myös jatkossa. Eli ei pelkästään se, kuinka paljon määrällisesti liikut tai kuinka laadullisesti tehokkaasti. Tämä on hyvä yksi uusi näkökulma tähän liikkumisen tarkasteluun: missä se tapahtuu, kuinka laajalla alueella, mikä se elinpiiri on.

Salla Karjalainen: Entä sitten Minna, miten Helsingissä ikääntyneiden liikkumisesta on huolehdittu tai minkälaisia havaintoja sinulla on?

Minna Paajanen: No itseasiassa tämä on ehkä kaikista tärkein asia tai väestö ja ikäryhmä meillä. Eli omassakin työssä painopisteet siirtyivät hyvin voimakkaasti ikäihmisten liikkumiseen viime keväänä. Tunnistimme sen akuutin puolen siitä, että jos elinpiiri alkaa supistua, niin sen vaikutukset näkyvät ikäihmisten kohderyhmässä suhteellisen nopeasti. Todella paljon ollaan puhuttu ikäihmisten kokemasta yksinäisyydestä, koska se on ollut tunnistettu asia jo ennen tätä vaikeaa tilannetta ja nyt se osin vielä pahentui. Meillä käynnistyi monta toimenpidettä ja asia on johtanut siihen, että vuonna 2021 Helsinki nosti ikäihmisten liikkumisen kaupungin tärkeimpien tavoitteiden joukkoon. Meillä on nyt käynnissä noin 20 toimenpidettä, joilla pyrimme saamaan ikäihmisiä paremmin liikkumaan. Meillä on yli 100 000 ikäihmistä tässä kaupungissa. Rakennamme lisää penkkejä, meillä käynnistyy iso kampanja ikäihmisten liikkumisesta, parannamme vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia, meillä on uusi avustusmuoto järjestöille, kotihoidon liikkumissopimus laajenee seniorikeskuksiin ja sairaaloihin, meillä on talvikunnossapidonparannusasioita ja monen moista. Eli oikeastaan voisi sanoa, että ikäihmiset on kovin epäyhteneväinen joukko. Ei ole yhtä temppua, jolla voidaan tukea heidän liikkumista, vaan pitää mennä laajalla rintamalla. Pidän tätä erityisen tärkeänä asiana, että tunnistamme liikkumisen merkityksen hyvän ikääntymisen keskeisenä kulmakivenä.

Marko Kantomaa: tämä on erittäin hyvä näkökulma Minnalta. Nostaisin tässä iäkkäiden osalta vielä sen, että kun lasten ja nuorten osalta selvitettiin näitä liikkumisen esteitä, niin myös iäkkäiden kohdalla olisi hyvä selvittää vielä lisää, että mitkä ne ovat ne tekijät siellä taustalla, jotka vaikuttavat niihin päätöksiin, että miten ja missä liikkuu. Tiedämme katsauksemme perusteella, että mitä rajoittavimmiksi suositukset koettiin, niin sitä yleisemmin liikunta muuttui – joko lisääntyi tai väheni. Eli tämmöinenkin asia voi vaikuttaa molempiin suuntiin, mutta se muuttaa kuitenkin jotain liikuntakäyttäytymisessä. Jos puhun tutkijan näkökulmasta, niin kun meillä on alustavia havaintoja siitä, että miten koronapandemia tai rajoitustoimet on vaikuttaneet liikkumiseen, niin seuraava askel on yrittää seurata ja selvittää niitä mekanismeja siellä muutosten taustalla.

Salla Karjalainen: Kiitos Marko. Hyvin toit esiin näitä jatkotutkimustarpeita. Kiinnostaisi myös muut väestötason huomiot liikkumisesta ja liikunnasta. Onko meillä tietoa esimerkiksi vähemmistöryhmien liikkumisesta tai onko meillä tietoa alueellista eroista, aina on kiinnostavaa vertailla vaikka maaseutua ja kaupunkia. Onko näistä kertynyt vielä tietoa Marko, jota voisit tai haluaisit nostaa tässä kohtaa esiin?

Marko Kantomaa: Sen verran näistä katsauksen tutkimuksista tiedetään, että esimerkiksi toimintarajoitteita kokeneet on yksi sellainen väestöryhmä, jolla liikkuminen vähentyi muita yleisemmin eli siihen, täytyy selvästi kiinnittää huomiota: miksi näin tapahtui. Sitten on vähän liikkuvat ihmiset ylipäätään. Näistä tutkimuksista kävi ilmi, että he, jotka liikkuivat ennen pandemiaa vähän, niin heillä tyypillisesti liikkuminen vähentyi entisestään pandemia aikana. Tässä nostaisinkin esille polarisaatioilmiön. Eli näyttää selkeästi siltä, että pandemia lisäsi liikunnan polarisaatiota eli väestön jakautumista liikunnallisesti aktiivisiin ja vähän liikkuviin. Ennen pandemiaa paljon liikkuneista yli 80 prosenttia vähintäänkin säilytti sen aktiivisuustasonsa. Kun sitten taas ennen pandemiaa vähän liikkuneista yli puolella liikkuminen vähentyi pandemian aikana. Vähän liikkuvat on selkeästi poikkeusoloissa tai kriisitilanteissa hyvin haavoittuva ryhmä liikkumisen näkökulmasta. Alueellinen näkökulma olisi hyvin mielenkiintoinen, mutta siitä ei tietääkseni vielä ole tutkimustietoa saatavilla.

Minna Paajanen: Tosi tärkeitä havaintoja Marko kerrot. Itse olen Helsingin osalta huolissani juuri tästä polarisaatiosta. Kun meillä on suuri kaupunki, jossa on tunnistettu tietyt terveyserot ja segregaatio-ongelmat vahvasti ennen koronaa, niin mietityttää, mitä tämä tulee sitten meille aiheuttamaan. Silmämääräiset havainnot tai työntekijöiden havainnot kyllä osoittavat myös sen, että terveyden polarisaatio monin tavoin voi vauhdittua. Sitä, mitä pysyvää ihmisten käyttäytymiseen tästä jää, niin sitä on kyllä mielenkiintoista katsoa pitkässä juoksussa: miten harrastusten loppuminen jää pysyväksi, palataanko niihin, miten arkirutiinin muutos tai se, että ihmiset ovat kävellyt enemmän jää elämään? Aika osoittaa. Mutta nyt on oltava hereillä, ettei pääse syntymään entisestään repeämistä tässä negatiivisessa kehityksessä. Se on mielestäni ehkä se tärkein kysymys.

Marko Kantomaa: Hyvää pohdintaa. Näiden tutkimustenosalta muistuttaisin siitä, että tulokset mitä olen kertonut kohdistuvat viime keväälle ja kesälle eli pandemian alkupuolelle. Meillähän ei ole oikeastaan mitään tietoa pitkittäisvaikutuksista ja ne selviävät tai eivät selviä vasta vuosien päästä. Tärkeää tässä on se, että miten… ihmisen käyttäytyminen on niin monimutkainen asia, että mitä sieltä jää sekä hyvässä että huonossa elämään…Kuten todettu, niin hyvää on paljon, kävely ja ulkona liikkuminen ovat lisääntyneet. Ja ehkä nämä liikunnan sosiaaliset merkitykset ovat korostuneet eri tavalla. Varmasti nämä kaikki on olleet olemassa ennenkin, mutta tässä ajassa ne ovat nousseet eri tavalla esille ja saaneet erilaisia merkityksiä. Yksi mielenkiintoinen kysymys on tietysti myös se, millaisia tottumisvaikutuksia tai oppimisvaikutuksia tällä pandemialla on. Nyt alkaa vuosi tulla täyteen ja se on jo niin pitkä aika, että varmasti joitain pidempiaikaisia vaikutuksia sillä tulee olemana ihmisten elintapoihin ja käyttäytymiseen.

Salla Karjalainen: Tässä kohtaa olisi mielenkiintoista vielä syventää tuonne Helsingin liikkumisohjelman puolelle. Kiinnostaisi, miten tämä poikkeusaika on vaikuttanut teidän hankkeen etenemiseen? Haluaisitko Minna kertoa, millaisia kokemuksia saitte ennen koronaa ja nyt korona-aikana? Entä onko jotain, mitä olette joutuneet muuttamaan?

Minna Paajanen: Tämä on vaikeasti vastattava kysymys, muta yritän jäsentää. Voisi lähetä liikkeelle siitä, että Helsingin liikkumisohjelman ydinajatus on se, että liikkuminen on aina tärkeää – on meillä korona tai ei. Ohjelman ytimessä on se, että ihminen voi heti liikkua heti paitsi ympäristön näkökulmasta mutta myös tietoisuuden näkökulmasta tai siitä, miten me se asia mielletään. Korona ei sinänsä ole vaikuttanut niin radikaalisti, mitä voisi kuvitella, tämän ohjelman toteutukseen. Koska meidän ytimessä on ollut se, että ihmiset liikkuvat matkoja kävellen tai pyöräillen, kävelevät rappusia…käytetään arkiympäristöjä liikkeen lisäämiseen. Mutta totta kai, kun tullaan harrastamisen tai ohjatun liikunnan puolelle, niin se pysähdys oli, jos ei nyt totaalinen, niin todellinen. Monta ajatusta on tullut käytyä läpi ja yhden jo sanoinkin. Ikäihmisten kohderyhmän vahva esille nousu on ollut mielestäni hyvä asia, eli se, että liikkumisen merkitys tunnistetaan tosi laajasti kaupunkiorganisaatiossa kaikille kuuluvana asiana. Jokainen palvelu voi poistaa liikkumisen esteitä. Olen viime aikoina kovasti pohtinut myös sitä, että korona-aika on olut myös sellaista aikaa, että meillä on ollut mahdollisuus pohtia liikunnan harrastamisen rinnalla myös muun liikkumisen tärkeyttä. Lasten ja nuorten osalta on ollut jo pitkään sellainen kehitys, että liikunnan harrastaminen on suhteellisen yleistä. Helsingissäkin ylletään sellaisiin lukuihin, että 80 prosenttia lapsista harrastaa jossain muodossa liikuntaa. Mutta kun katsotaan suositusten mukaan liikkuvien osuutta, tiputaan aika paljon alempiin lukemiin. Perusajatus siitä, että kokonaisaktiivisuuden määrä karttuu parhaiten siten, että sitä nivoo osaksi joka ikistä päivää. Eli rutiinien synnyttäminen. Jos nyt kiteytän vielä liikkumisohjelman edistymisen, niin ohjelmassa on 60 toimenpidettä, jotka on osin kohdistuneet kaupunkiympäristön muuttamiseen, osa on ollut kouluissa, päiväkodeissa ja vanhuspalveluissa tehtävää, osa on liittynyt kampanjointiin, osa on keskittynyt yhteistoiminnan kehittämiseen. Pääsääntöisesti ohjelma on jatkanut ihan täydellä rytinällä ja työtä ollut tosi paljon ja se on ollut tosi mielekästä. Liikkumisen tarina jatkuu ja sitä pitää jaksaa jatkaa.

Salla Karjalainen: Entä oletteko joutuneet kehittämään paljon uutta esimerkiksi joidenkin peruttujen tapahtumien tilalle?

Minna Paajanen: Ihminen on kyllä sillain suhteellisen sopeutuvainen otus, eli kyllähän aika nopeasti työn tekeminen on alkanut sujumaan etänä ja tilaisuuksia on pidetty etänä. Varmasti tällainen digiloikka on osin tapahtunut ja ihmisillä on ohjattua liikuntaa tuotu omaan olohuoneeseen varmasti lukuisin eri tavoin. Ehkä osittain siis ollut jotain positiivistakin tässä, vaikka en tiedä sitten mitä tästä jää elämään koronan jälkeen. Fyysisiä kohtaamisia on pitänyt välttää ja sen mukaan on omaa toimintaa mukautettu.

Salla Karjalainen: Kyllä, onneksi olemme sellaisia mukautuvaisi hahmoja. Meitä kaikkia varmaan tällä hetkellä mietityttää kovasti, että mitä seuraavaksi. On mahdollista, että koronakriisin kaltaiset tilanteet toistuvat tulevaisuudessa tai rajoitustoimenpiteet pitkittyvät tai muuttuvat kausittaisiksi. Ylipäätään meidän yhteiskunnan lisääntynyt monimutkaisuus ja epävarmuus pitää jatkossa pystyä huomioimaan. Mitä ajattelette siitä, mitä olemme oppineet tästä koronapandemiasta tai mitä voimme vielä oppia? Miten voimme jatkossa varautua vastaaviin kriisitilanteisiin? Mitä Marko ajattelet tästä?

Marko Kantomaa: Juuri niin kuin sanoit, eli ei varmaan tule enää maailmaa ilman korona. Se jättää jälkensä tavalla tai toisella. Tämä on ollut ensisijaisesti tai lähtökohtaisesti terveyteen liittyvä kriisi, mutta ehkä liikunnan merkitystä terveyden edistämisessä ei edelleenkään ymmärretä riittävän laajasti. Otetaan esimerkki: tiedämme, että kansainvälisten arvioiden mukaan neljäsosalla miehistä ja kolmasosalla naisista on vähäisen liikunnan vuoksi kohonnut riski perussairauksille, jotka taas altistavat koronavirustaudille. Ja silti aika massiivisesti liikkumista ja liikuntaa on rajoitettu, mikä on toki ymmärrettävää, mutta siinä on se kääntöpuoli, että kun liikkumista rajoitetaan, voi käydä niin, että perussairaudet ja sitä kautta altistuminen koronavirustaudille lisääntyy. Eli kyllä jatkossa rajoituksia suunniteltaessa on syytä paremmin huomioida niiden vaikutukset väestön liikkumiseen ja liikunnan harrastamiseen. Ihmisten liikkumista on tuettava myös kriisiaikana. Jos mietitään, millä tavalla ihmisiä voidaan tukea, niin nostaisin tutkijana sen, että tarvitsemme faktaa ja tieteellistä tietoa siitä, mikä on liikunnan yhteiskunnallinen merkitys tai ehkä sen merkityksen kirkastamista koronan muuttamassa maailmassa. Lisäksi näkisin, että liikunnan olosuhteiden kehittäminen on yksi keskeinen keino ja nimenomaan sellaisten olosuhteiden kehittäminen, jotka mahdollistavat liikunnan harrastamisen kriisiaikana. Eli esimerkiksi ulkoliikunnan ja ulkoliikuntapaikkojen sekä luontoliikunnan tukeminen voisi olla yksi. Kolmantena nostaisin vielä liikunnan polarisoitumisen ehkäisemisen tärkeyden kaikissa väestöryhmissä; se on yksi niistä keskeisistä asioista, joilla voidaan tulevaisuuteen ja tämän kaltaisiin kriisitilanteisiin varautua.

Minna Paajanen: Jatkan Markon jalan jäljissä siinä mielessä, että näkisin, että liikkumisen merkitys…samanaikaisesti kun se on joutunut tällaisen kovan koettelemuksen äärelle, niin se ehkä ymmärretään jollain tavoin syvällisemmin. Tarkoitan tällä sitä, että kun on poikkeusolot, niin ihminen ehkä kuitenkin palaa perusasioiden äärelle ja siksi kaipaa esimerkiksi sitä, että menee yksinkertaisesti kävelemään. Tavallaan ne selviytymiskeinot on mukautuneet tähän tilanteeseen, että jos ei pääse uimahalliin niin tekee sitten jotain muuta. Toisaalta huoli on heistä, jotka eivät tule korvanneeksi tai ajatelleeksi sitä liikuntaa voimavarana. Minusta iso jatkokeskustelu on liikunnan kokonaisvaltaisesta merkityksestä ihmisten hyvinvoinnille. Se on mielenterveyttä, mielen hyvinvointia, fyysistä toimintakykyä, mutta myös sosiaalista kanssakäymistä ihmisten kanssa. Toinen kantava ajatus liittyy siihen, että meidän täytyy luoda sellaista elämää ja kaupunkiympäristöjä, jotka suosivat ihmisten liikkumista oli olot mitkä tahansa. Nyt huomaamme sen, että mitä kävelymyönteisempi Helsinki on, niin sitä enemmän ihmiset todennäköisesti kävelevät. Mitä liikkumisesteettömämpi kaupunki on, niin sitä enemmän se palvelee heitä, joilla liikkumisen kynnys on korkea. Polarisaation näkökulmaa on mielestäni tältä osin pohdittava siis vielä paremmin. Lisäksi tulee vielä mieleen tutkimus, eli meidän tulee tutkia syvällisesti sitä, mitä kaikkea tästä seuraa ja mitä tästä opimme. Tämä on vähän hämmentävää, ei tästä vielä sellaista kokonaiskuvaa saa. Mihin tämä sitten laskeutuu tämä kaikki ja missä muodossa meidän elämä jatkuu, niin siihen en osaa vastata.

Salla Karjalainen: Osaakohan meistä kukaan, erittäin hyvää pohdintaa. Hyvin avasitte tätä polarisaationnäkökulmaa. Tunnistitte molemmat hyvin tarpeen jatkotutkimukselle. Loppuun haluaisinkin vielä kuulla, että tuleeko viime kevään raportille Marko vielä jatkoa?

Marko Kantomaa: Kyllä varmasti tulee tavalla tai toisella. Nytkin on käynnissä useita tutkimushankkeita, jotka liittyvät koronapandemiaan. Tutkijoiden ja tieteen piirissä on suurta mielenkiintoa aiheeseen. Tutkimus ottaa aina aikansa, tietysti poikkileikkaustutkimusta saadaan tuotettua nopeammin, mutta pitkittäistutkimusta hitaammin. Mutta tulossa varmasti on. Meilläkin on Oulun yliopistossa alkanut uusi tutkimus tässä kevään aikana ja useita tuhansia vastauksia on saatu. Vielä odotellaan loppukevääseen, kunnes päästään tarkastelemaan aineistoa, eli uutta tietoa varmasti löytyy ja tulee.

Salla Karjalainen: Entä miten Minna vielä, onko Helsingissä varauduttu jotenkin erityisesti jatkoon?

Minna Paajanen: Yleisesti voisi sanoa niin, että liikkuminen on ollut tällä valtuustokaudelle kaupungin strateginen kärki ja olemme saaneet hyvää pohjaa aikaiseksi, mutta ei tämä vuoden tai kahden temppu ole. Tätä pitää määrätietoisesti jatkaa. Keskusteluja käydään paljon koulujen kanssa siitä, miten varhaiskasvatuspäivä voisi olla vielä liikunnallisempi ja kaupunkiympäristöhän rakentuu pieninä palasina joka päivä tässä kaupungissa. Yhtenä esimerkkinä puhuin aiemmin tuosta liikkumissopimuksesta, joka laajenee sosiaali- ja terveyspalveluissa. Se on mitä parasta ikäihmisten liikkumista, kun voimme tarjota jokaiselle yksilöllisen suunnitelman tai mahdollisuuden liikkumiseen. Varmasti huomio kääntyy siihen, että miten me palaudumme tästä tilanteesta ja miten voimme entistä paremmin tavoittaa niitä ihmisiä, joilla riski hyvinvoinnin menettämiseen on kaikista suurin. Olen toiveikas siitä ja uskon, että Helsinki on tunnistanut ja ottanut vakavasti tämän asian. Työtä on taatusti edessä ja tämä koronapandemia ei sitä yhtään helpottanut.

Salla Karjalainen: Kyllä. Kiitos teille keskustelusta. Luulen, että näihin pohdintoihin meidän on hyvä lopettaa tämä Tiedeklubipodcastin jakso. Jäämme odottamaan kaikkea tulevaa tutkimusta ja sen jälkeen olemme taas fiksumpia. Kiinnostavia aikoja eletään, koska olemme edelleen keskellä tätä tilannetta eikä kukaan oikein tiedä, mitä elämää on kuukaudenkaan päästä. Uteliain mielin eteenpäin. Kiitos vielä tosi paljon Minna ja Marko, että tulitte juttelemana kanssani tänne tänään.

Minna Paajanen: Kiitos.

Marko Kantomaa: Kiitos.

Salla Karjalainen: Mainostan tähän loppuun vielä ihan lyhyesti, että Liikuntatieteellinen Seura on kerännyt verkkosivuilleen osoitteeseen www.lts.fi kootusti tutkittua tietoa koronaviruksen vaikutuksista liikuntaan. Kannattaa käydä siellä tutustumassa ja sivuja päivitetään aina sitä mukaan, kun tietoa karttuu. Kiitos.