Tiedekirjan 30 vuotta

Uutiset   16.11.2017 11.39

Tiedekirjan myymälä avattiin 18.11.1987 entiseen Helsingin yliopiston puutyöverstaaseen osoitteessa Kirkkokatu 14. Tätä ennen julkaisuja myytiin TSV:n julkaisuvarastossa Rauhankatu 15:ssä, jossa myyntiaika yleisölle oli rajattu. Ensimmäisinä kuukausinaan myymälä oli auki vain muutaman tunnin päivässä. Aukioloaikojen laajentuessa vuoden 1988 alusta lähtien yleisökin alkoi hiljalleen löytää Tiedekirjaan.

1990-luvulla Tiedekirjassa siirryttiin nykyaikaan tietokoneiden syrjäyttäessä ruutupaperin. Samoihin aikoihin nyt jo perinteiksi muodostuneet kirjamessut aloittelivat toimintaansa. Tiedekirja on osallistunut alusta alkaen aktiivisesti Turun kirjamessuille ja Vanhan kirjallisuuden päiville Vammalassa. Myymälässä aloitettiin myös vuosittainen syysale, joka kasvoi 1990-luvun aikana varsin vilkkaaksi myyntitapahtumaksi. Tiedekirja on osallistunut alusta lähtien myös Helsingin kirjamessuille, joka on noussut syksyn tärkeimmäksi kirjatapahtumaksi.

2000-luvulla Tiedekirjalle tehtiin omat nettisivut ja verkkokauppa. Keväällä 2015 avattiin uusi verkkokauppa. Se on lisännyt tieteellisten julkaisujen kansainvälistä tunnettavuutta. Tiedekirja muutti kesällä 2014 uusiin tiloihin osoitteeseen Snellmaninkatu 13. Uudet tilat ovat mahdollistaneet erilaiset pienimuotoiset kirjallisuustapahtumat, joissa on saatu nauttia myös nauttia musisoinnista ja taiteesta.

Tiedekirjan valikoima on monipuolinen ja laaja. Hyllyjen kätköistä löytyy tutkimus- ja tiedekirjallisuutta, mutta myös kiinnostavia henkilöhistorioita ja luonto-oppaita. Tiedekirja tulee panostamaan erityisesti verkkokaupan ja tapahtumamyynnin kehittämiseen. Sen myyntipiste tullaan siis näkemään yhä useammassa tapahtumassa ympäri Suomen.

Syntymäpäivää juhlistetaan kakkukahveilla perjantaina 17.11. Snellmaninkadun myymälässä!

 

TSV:n myynti- ja vaihtotoiminnan tiimi kesällä 2017 Tiedekirjan kolmekymppispaidat päällä.

Kuva: Hannele Pakarinen.