Yhdessä kohti avoimempaa tiedettä. Tule mukaan suunnittelemaan avoimen tieteen kansallista koordinaatiota

Uutiset   17.9.2018 8.43   Päivitetty 24.7.2019 11.35

Avoimen tieteen koordinaatiosta järjestetään neljä eri tilaisuutta Tieteiden talolla Helsingissä syys-lokakuun vaihteessa. Tilaisuuksiin voi osallistua myös etänä.

TSV on ottanut vastuun avoimen tieteen kansallisesta koordinaatiosta ATT-hankkeen jälkeen. Uusi koordinaatiorakenne hakee muotoaan tänä syksynä ja käynnistyy ensi vuoden alussa. Tavoitteena on luoda yhteistoiminnan malli, jossa kaikkien ääni tulee kuulluksi, tieto kulkee ja koko suomalaista tutkimusyhteisöä ohjaavat linjaukset ja päätökset mahdollistuvat. Tähän mennessä asiaa on pohdittu tiedeyhteisön eri organisaatioiden edustajien kanssa useissa erilaisissa täsmäryhmissä. Kaikki tutkimusyhteisön toimijat ovat halukkaita osallistumaan yhteiseen toimintaan, koordinaation ja päätöksentekoon.

Nyt keskitytään asiantuntijoiden ja erityisesti tutkijoiden rooliin koordinaatiossa. Tavoitteena on koota avoimen tieteen tekijät ja osaajat pohtimaan kansallisen koordinaation mahdollisuuksia, avoimen tieteen keskeisimpiä kysymyksiä sekä koordinaatiolle oleellisia viestinnän ratkaisuja. Tätä tarkoitusta varten järjestetään kaikille avoimia keskustelutilaisuuksia neljästä avoimen tieteen teemasta: avoimesta datasta, avoimesta julkaisemisesta, avoimesta oppimisesta ja avoimesta tutkimusyhteisöstä.

Tilaisuuksien ajankohdat:

  • Avoin tiedeyhteisö – maanantai 24.9. klo 12.30-15.30
  • Avoin oppiminen – keskiviikko 26.9. klo 13-16
  • Avoin julkaiseminen – maanantai 1.10. klo 13-16
  • Avoin data – tiistai 2.10. klo 13-16

Lisätietoja ja ilmoittautuminen:
https://avointiede.fi/suunnittelutilaisuus