Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuukauden jäsenseura -esittelyt

Uutiset   1.12.2021 9.00   Päivitetty 4.1.2022 8.32

Tieteellisten seurain valtuuskunnan kuukauden jäsenseuraesittelyt jäävät toistaiseksi tauolle. Osana TSV:n jäsenseuraviestintää kehitetään myös kuukauden jäsenseura -esittelyjen konseptia. Ennen uudistuvia esittelyjä voi tutustua 63 jäsenseuran esittelyyn.

Tieteellisten seurain valtuuskunta on esitellyt jäsenseurojaan lokakuusta 2016 asti verkkosivuillaan. Kuukauden jäsenseura -esittelyssä seurat ovat kertoneet historiastaan ja tutustuttaneet lukijoita seuransa toimintaan. Yhteensä 63 tieteellistä seuraa on vuosien varrella tullut esitellyksi verkkosivuillamme joskin 232 jäsenseuraamme odottaa vielä esittelyään!

Matematiikan päivien osallistujia vuonna 2018.

Suomen matemaattinen yhdistys järjestää joka toinen vuosi Matematiikan päivät. Kuvassa on Matematiikan päivien osallistujia Joensuussa 2018. Seuran kuukauden jäsenseuraesittely löytyy vuoden 2018 listalta. Kuva: Suomen matemaattinen yhdistys.

Tieteellisten seurain valtuuskunta koostuu nimensä mukaisesti tieteellisistä seuroista, joita tällä hetkellä valtuuskuntaan kuuluu yhteensä 291. Näistä 287 on tieteellisiä seuroja ja neljä tiedeakatemioita. Uusia jäseniä valtuuskuntaan voidaan hyväksyä hakemuksen perusteella valtuuskunnan kevätkokouksissa. Jäsenseurojen tulee täyttää tietyt arviointikriteerit, ennen kuin ne voivat tulla hyväksytyiksi valtuuskuntaan. Valtuuskunnan jäsenseuraluetteloon voi tutustua TSV:n verkkosivuilla olevan jäsenseurahaun avulla.

Kuukauden jäsenseura -esittelyjen konseptia kehitetään

Kuukauden jäsenseuraesittelyt jäävät toistaiseksi tauolle. Tieteellisten seurain valtuuskunnassa halutaan kehittää jäsenviestintää, ja osana tätä kehittämistä myös kuukauden jäsenseura -konseptia uudistetaan. Uudistuksesta viestimme heti, kun uusi esittelykonsepti on valmis! 

Sieniseuran tapaamiseen osallistuneita opastetulla sieniretkellä.

Suomen Sieniseura järjestää opastettuja retkiä jäsenilleen. Kuvassa on sieniretkeläisiä sieniseurojen tapaamisessa Siikanevalla, Pirkanmaalla syksyllä 2015. Seuran kuukauden jäsenseuraesittely löytyy vuoden 2018 listalta. Kuva: Suomen Sieniseura ry.

Siihen asti toivomme, että seurojen toimintaan tutustutaan esimerkiksi TSV:n verkkosivuilta löytyvien esittelyjen avulla. Kaikkien 63 jäsenseuran esittelyt on koottu alle kronologisessa järjestyksessä, ja klikkaamalla seuran nimeä pääset lukemaan seuran esittelyn. Muistathan lukiessasi, että osa esittelyistä on jo useamman vuoden takaa. Näin ollen vierailu seuran verkkosivuilla tai sosiaalisen median kanavilla auttaa tutustumaan seuran ajankohtaiseen toimintaan!

2021

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Hallinnon Tutkimuksen Seura ry

Suomen patristinen seura ry

Suomen rauhantutkimusyhdistys ry

Societas pro Fauna et Flora Fennica

Suomen Maaperätieteiden Seura

Työelämän tutkimusyhdistys

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura (VSKS)

Suomen Unitutkimusseura ry

Työn rajat ja työuupumus -paneelin keskustelijat Tiedekulman Stagella.

Työelämän tutkimusyhdistys järjesti lokakuussa 2020 Työn rajat ja työuupumus -paneelikeskustelun Tiedekulman Stagella. Seuran kuukauden jäsenseuraesittely löytyy vuoden 2021 listalta. Kuva: Markku Sippola.

2020

Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura

The Westermarck Society

Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura

Suomen etnomusikologinen seura

Alkoholi-, huume- ja rahapelitutkimuksen seura

Suomen väriyhdistys ry

Suomen soveltavan kielitieteen yhdistys

Luther-Agricola-Seura

Suomen Tilastoseura ry

Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry

Suomen Queer-tutkimuksen seura SQS

Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry:n hallituksen jäseniä.

Osa Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry:n hallituksesta toukokuussa 2019. Seuran kuukauden jäsenseuraesittely löytyy vuoden 2020 listalta. Kuva: Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry.

2019

The International Society for Orthodox Church Music (ISOCM) ry

Historian Ystäväin Liitto

Suomen Kaupunkitutkimuksen Seura

Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry

Donner-instituutti

Finnish Bone Society ry

Suomen Historiallinen Seura

Prologos ry

Suomen Metsätieteellinen Seura

Suomen Egyptologinen Seura

Yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen seura

Suomen Uskontotieteellinen Seura

Suomen Metsätieteellisen Seuran kokoukseen osallistuneita mallintajia tutustumassa Inarissa sijaitsevaan 700-vuotiaaseen metsään.

Retkeilyt kuuluvat olennaisena osana Suomen Metsätieteellisen Seuran tapaamisiin. Kun seura oli mukana järjestämässä rakenteellis-toiminnallisten kasvimallien kokousta Saariselällä, paikalle kerääntyneet mallintajat vietiin tutustumaan myös 700-vuotiaaseen inarilaiseen metsään. Seuran kuukauden jäsenseuraesittely löytyy vuoden 2019 listalta. Kuva: Suomen Metsätieteellinen Seura.

2018

Suomen Eksegeettinen Seura

Suomen matemaattinen yhdistys

Pohjoismaiden maataloustutkijain yhdistys

Institutum Romanum Finlandiae -säätiö

Suomen Sieniseura ry

Akustinen seura

Luonnonsuojeluliitto

Suomen Oppihistoriallinen Seura

Societas Gerontologica Fennica ry

Suomalainen Lakimiesyhdistys

Suomen urheiluhistoriallinen seura

Sosiaalilääketieteen yhdistys ry

Luonnonsuojeluliiton mainoslakanassa teksti "Luonnon ja retkeilyn puolesta", taustalla ihmisiä marssimassa ilmaston hyväksi..Luonnonsuojeluliiton toiminta perustuu avoimuuteen ja demokraattiseen kansalaistoimintaan. Seuran kuukauden jäsenseuraesittely löytyy vuoden 2018 listalta. Kuva: Luonnonsuojeluliitto.

2017

Suomen Itämainen Seura

Suomen Kartografinen seura

Tutkijaliitto

Kulttuurintutkimuksen seura

Suomen kasvatustieteellinen seura

Suomen Vesiyhdistys ry ja Suomen arkeologinen seura

Nuorisotutkimusseura

Apollonia

Suomen Fyysikkoseura

Suomen Sukututkimusseura

Suomen merihistoriallinen yhdistys ry

Kasvatustieteen päivien yleisöä vuonna 2016.

Yleisöä Kasvatustieteen päivillä 2016, jonka järjestää Suomen kasvatustieteellinen seura. Seuran kuukauden jäsenseuraesittely löytyy vuoden 2017 listalta. Kuva: Suomen kasvatustieteellinen seura.

2016

Turun historiallinen yhdistys

Suomen kirkkohistoriallinen seura ja Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura

Kalevalaseura

Taiteilijoiden Kalevala Japanissa -hankkeen vieraita ja Kalevalaseuran edustajia yhteiskuvassa.

Taiteilijoiden Kalevala Japanissa -hankkeen vierailijat kokoontuivat Kalevalaseuran edustajien kanssa Seurasaaressa syyskuussa 2016. Seuran kuukauden jäsenseuraesittely löytyy vuoden 2016 listalta. Kuva: Elina Lampela / Kalevalaseura.